Minna Mäkelä
Reijo Kuljuntausta (sd) aloittaa kesäkuun alussa Urjalan kunnanhallituksen puheenjohtajana. Puheenjohtajuus siirtyy valtuustokauden alussa tehdyn sopimuksen mukaisesti kokoomukselta sosialidemokraateille seuraavaksi kahdeksi vuodeksi. Ensimmäinen kokous Kuljuntaustan komennossa on luvassa ensi maanantaina.
Kunnallisissa luottamustehtävissä pian 20 vuotta toiminut Kuljuntausta haluaa kautensa aikana kuntaan palkkiojärjestelmän, joka on tasapuolinen ja kannustava.
Toinen tärkeä aihe Kuljuntaustan listalla on 9-tien turvallisuus. Viime joulukuussa Urjalan Sanomat uutisoi, että hallituspuolueet olivat lisänneet valtion vuoden 2019 talousarvioon 220 000 euroa riista-aidan rakentamiseen 9-tielle Urjalaan. Tuolloin pidettiin selvänä, että riista-aitaa rakennetaan jo tänä vuonna useiden kilometrien matkalle.
Kuljuntausta sanoo, että hän on ollut asiasta yhteydessä Pirkanmaan ely-keskukseen, ja viesti on, ettei tänä vuonna tapahdu vielä mitään.
Lue lisää Urjalan Sanomista 29.5.2019 tai jo tiistaina kello 19 digilehdestä!