Lasitaiteilija Jonathan Capps on viettänyt vuoden Nuutajärvellä ja tehnyt yhteistyötä Nuutajärven Galleria Osuuskunta NuGO:n kanssa. Kuvassa osuuskunnan puheenjohtaja ja lasikoulun opettaja Marika Kinnunen.
Nuutajärven lasikylä, taidenäyttely (muokattu 31.8.2022) Urjalan Ylläpito

Kesänäyttelyssä näkyy Jonathan Cappsin kädenjälki

Mikko Niininen

Nuutajärven kesänäyttelyyn osallistuu kuluvana suvena enemmän taiteilijoita kuin aiemmin. Mukana on teoksia 27:ltä eri tekijältä.

Näyttelyn järjestävät Nuutajärven Galleria Osuuskunta NuGo ja Nuutajärvellä vuoden Fulbright-stipendiaattina työskennellyt lasitaiteilija Jonathan Capps. Capps on tehnyt eri tavoin yhteistyötä näyttelyyn osallistuvien taiteilijoiden kanssa.

Näyttelyssä on mukana laaja kirjo erilaisia tekijöitä vastavalmistuneista lasiammattilaisista aina kansainvälisesti tunnettuihin nimiin, mikä on tuonut oman lisänsä yhteistyöhön.

– Välillä olen tuntenut itseni opettajaksi ja välillä puolestaan oppilaaksi, Capps summaa.

Cappsin stipendiaattivuosi Nuutajärvellä päättyy kesäkuun alussa. Vaikka edessä on paluu Yhdysvaltoihin, Capps näkee vuoden alkuna jollekin päättymisen sijaan.

– Monissa keskusteluissa taiteilijoiden kanssa on viitattu siihen, että teemme sitä tai tätä sitten ensi kerralla. Siinä mielessä tämä tuntuu siltä, että jotain on alkanut.

Nuutajärven kesänäyttelyn avajaisia vietetään 30. toukokuuta.

Lue lisää Urjalan Sanomista 29.5.2019 tai jo tiistaina kello 19 digilehdestä.