Joulukorttiperinne lienee hieman elpymässä. Postilaatikkoon on kopahdellut tänä vuonna hyvää mieltä mukanaan tuovia kortteja hieman enemmän kuin aiemmin. Kortin viesti voi olla vitsikäs, hauska, tunnelmallinen tai rauhoittava; sen mukaan minkälaisen kortin lähettäjä on valinnut. Itse näperrellyt kortit runoineen osuvat suoraan sydämeen.
Vielä kahdeksankymmentäluvulla kortteja tuli kasoittain. Muistan tutkineeni niitä varsin arvioivasti. Kauneimmissa korteissa oli toimintaa ja kimallusta, jotkut jopa soivat. Muistan ajatelleeni, että miksi kukaan haluaa toivottaa kenellekään rauhallista joulua kynttilän kuvan kera. Miten tylsää. Paljon hauskempi toivotus mielestäni oli: iloista joulua!
Vaikka nautin joulukorttien saamisesta, olen itse äärimmäisen huono korttien lähettäjä. Ainakaan kymmeneen vuoteen en ole enää onnistunut kortteja lähettämään. Siksipä toivotan nyt tässä
jokaiselle lukijalle rauhallista joulua ja onnellista uutta vuotta! Sitä toivon itsellenikin. Sitä, ettei tarvitsisi kuunnella melua ja taustaääniä, joita arki ja varsinkin joulunalus ovat täynnä. Joululaulut ovat perinteikkäitä tunnelmantuojia, mutta en halua kuunnella niitä asioidessani kaupassa tai istuessani kahvilassa.
Kaupassa haluan miettiä rauhassa, olenko unohtanut kenties maitopurkin vaiko leivinpaperin. Väkisin syötetty aistivirta suoraan sanoen häiritsee. Kahvilassa taas haluan keskittyä keskustelemaan pöytäseurueen kanssa, ei siinä tarvita tip-tappia taustalle. Joululauluihin voi uppoutua asiasta tehden käymällä jouluisessa konsertissa tai laittamalla ne kotona soimaan, sitten kun korvissa ei enää soi.
Aattoillan jälkeen useammissa kodeissa päästään sen kuuluisan joulurauhan äärelle. On muutama päivä aikaa lukea lahjaksi saatua kirjaa, saunoa ja ulkoilla ilman suurempia velvollisuuksia. Ihastella postin tuomia joulutervehdyksiä. Nauttia niin kauniista hiljaisuudesta.
Heli Lehtelä
heli.lehtela@urjalansanomat.fi
