Tarkastuslautakunnan puheenjohtajuuteen astuminen ei ollut Ari Aallolle (sd) mikään itsestäänselvyys. Hän pureskeli ehdotusta pari viikkoa, mutta suostui saatuaan lautakunnan muiden jäsenten tuen taakseen.
talousarvio, tarkastuslautakunta (muokattu 7.9.2022) Urjalan Ylläpito

Ari Aallosta tarkastuslautakunnan uusi puheenjohtaja

Sini Ovaskainen

Urjalan kunnanvaltuusto hyväksyi maanantaina ensi vuoden talousarvion.

Samassa kokouksessa valtuusto myönsi Lari Pynnälle (sd) eron tarkastuslautakunnan jäsenyydestä ja puheenjohtajuudesta sekä valitsi tilalle uuden. Demarien valtuustoryhmän puheenjohtaja Kari Järvinen kertoi, että Pynnän ero johti puolueessa kinkkiseen tilanteeseen.

– Pitkän ja tarkan harkinnan jälkeen luottamustehtävän lupautui ottamaan vastaan Ari Aalto, jota esitämme tarkastuslautakunnan uudeksi jäseneksi ja puheenjohtajaksi.

Mikäli Aalto ei olisi lähtenyt tarkastuslautakunnan puheenjohtajaksi, olisi demarien pitänyt antaa paikka jollekin muulle valtuustoryhmälle.

Lue lisää valtuuston päätöksistä Urjalan Sanomien 20.12. ilmestyvästä joulunumerosta tai jo keskiviikkona klo 19 digilehdestä!