Yleinen Urjalan Ylläpito

Syysmyrsky saapuu Suomeen lauantaina

Puuskainen
tuuli on kaatanut torstaina maan länsiosassa paikoin puita ja aiheuttanut
sähkökatkoja. Lisää on luvassa jo lauantaina, kun Suomeen saapuu
syysmyrsky.

Britteinsaarten länsipuolella on parhaillaan
kehittymässä matalapaine, joka liikkuu koilliseen. Perjantaina Pohjanmerelle
saapuessaan matalapaine voimistuu myrskyksi ja aiheuttaa matkansa varrella
Tanskassa ja Etelä-Ruotsissa voimakkaita myrskypuuskia. Myrskykeskus liikkuu
Ruotsin itärannikkoa pitkin koilliseen lauantaina, jolloin tuuli on
voimakkaimmillaan Suomessa. Viimeistään lauantai-iltana tuuli heikkenee
vähitellen.

Tuuli yltyy etenkin Pohjanlahdella sekä lounaisilla
merialueilla monin paikoin myrskylukemiin. Ilmatieteen laitoksen 20. syyskuuta
tekemän ennusteen mukaan maa-alueilla etenkin maan länsiosassa tuuli yltää
lauantaina päivällä puuskissa 17–22 metriin sekunnissa. Myös muualla
maassa tuuli on puuskissa monin paikoin kovaa. Puuskatuulet voivat yllättää
maan lounaisosassa paikoin jo perjantai-iltana, kun voimakas kylmä rintama ja
siihen liittyvät sade- tai ukkoskuurot saapuvat alueelle lounaasta.

– Puuskainen tuuli kaataa paikoin puita ja voi aiheuttaa
ajoittain häiriöitä liikenteessä ja sähkönjakelussa, sanoo päivystävä
meteorologi Paavo Korpela Ilmatieteen
laitokselta.
Syysmyrskyn vaikutuksesta Suomeen saapuu perjantaina ensin
etelästä hyvin lämmintä ilmaa.

– Etenkin perjantai-iltana ja lauantain vastaisena
yönä sää voi tuntua hyvinkin erikoiselta, kun tuulisen syysyön lämpötilat
ovat lähellä 20 astetta, Korpela sanoo.

Myrskymatalapaineen mukana saapuva kylmä rintama tuo
kuitenkin jo lauantaipäiväksi Suomeen huomattavasti viileämpää ilmaa, ja
päivälämpötilat jäävät alle 15 asteen. Ensi viikon alussa sää viilenee
entisestään, ja myös yöpakkasia esiintyy monin paikoin.