Vedenottamolla Laukeelassa on vedenhakupiste mökkiläisille. Myös niissä talouksissa, joiden kaivo on kuivunut, saatetaan tarvita nyt noutovettä.
pohjavesi (muokattu 12.9.2022) Urjalan Ylläpito

Pohjavesi normaalissa kesäkorkeudessa

Sini Ovaskainen

Pohjaveden korkeus mitataan kuukausittain. Urjalassa pohjaveden korkeus ei ole sen alempana kuin normaalisti kesäaikaan, joten säännöstelyyn ei näillä näkymin ole tarvetta.

Urjalan kunnalla on nykyisin käytössään yksi vedenottamo, joka sijaitsee Harjutiellä Laukeelassa. Vedenottamon vesi on pohjavettä. Vesilaitoksen hoitaja Esko Viljanen kertoo, että vettä otetaan keskimäärin 450 kuutiota vuorokaudessa.

– Ympäristökeskuksen lupa antaisi ottaa 800 kuutiota vuorokaudessa, mutta veden rautapitoisuus on niin korkea, että nykyisellä laitteistokapasiteetilla saadaan hyvälaatuista vettä noin 30 kuutiota tunnissa, eli 600–700 kuutiota vuorokaudessa.

Viljasen mukaan helle ei merkittäväti ole lisännyt vedenkulutusta Urjalassa. Kasvua tavanomaiseen on vain noin 30–40 kuutiota vuorokaudessa.

Lue lisää 2.8.2018 lehdestä tai jo tänään klo 19 digilehdestä!