pohjavesi (muokattu 27.10.2022) Urjalan Ylläpito

Kaivoveden riittävyyttä kannattaa seurata

Suomen ympäristökeskus kertoo, että pohjaveden pinnat ovat ajankohtaan nähden keskimääräistä alempana rannikkoalueilla sekä Etelä-Hämeessä kuivan syksyn ja lumitilanteeltaan vaihtelevan talven jäljiltä. Kaivojen veden riittävyyttä on näillä alueilla hyvä tarkkailla, koska pohjavesivaraston täydentyminen jäi vajaaksi.

Hydrogeologi Mirjam Orvomaa Suomen ympäristökeskuksesta kehottaa tarkkailuun myös Urjalan seudulla

– Paikoitellen sielläkin on tätä samaa, se vähän riippuu miten ne lumet ovat jakaantuneet. Osalla Pirkanmaan tarkkailuasemistamme pohjavesitilanne on ihan keskimääräinen, mutta ne eivät edusta koko tilannetta, Orvomaa sanoo Urjalan Sanomille.

Viileän sään myötä keväinen pohjaveden pinnankorkeuksien lasku on nyt hidastunut, koska haihdunta on vielä vähäistä ja kasvukausi ei vielä täysin käynnistynyt.

– Mikäli kesästä tulee vähäsateinen ja lämmin, kannattaa alueen yksityiskaivojen omistajien sekä mökkiläisten varautua veden vähäisyyteen kaivoissa kesällä, Orvomaa sanoo.