Yleinen Urjalan Ylläpito

Liiankin vahvat Niskavuoren naiset

Tänään vietetään
naistenpäivää. Erityisesti tänä vuonna olen pohtinut, miksi
naistenpäivää ylipäätään vietetään, kun samanaikaisesti puhutaan
useista sukupuolista ja tasa-arvosta. Entä ansaitsevatko äijämäiset naiset
tulla juhlituiksi naistenpäivänä vaiko vain naiselliset? Pitääkö juhlitun
olla ansioitunut?

Tänään vietetään
naistenpäivää. Erityisesti tänä vuonna olen pohtinut, miksi
naistenpäivää ylipäätään vietetään, kun samanaikaisesti puhutaan
useista sukupuolista ja tasa-arvosta. Entä ansaitsevatko äijämäiset naiset
tulla juhlituiksi naistenpäivänä vaiko vain naiselliset? Pitääkö juhlitun
olla ansioitunut?

Kuluneella viikolla on puhuttu paljon
syrjinnästä ja sukupuolten asemasta Oscar-gaalaa myöten. Keskusteluissa on
viitattu ahkerasti #metoo-kampanjaan, kerrottu seksuaalisesta häirinnästä ja
uhkailusta.

Tiistaina luovutettiin Suomen ensimmäinen kansainvälinen
tasa-arvopalkinto perheväkivallan uhreja auttavalle nigeriläiselle
järjestölle. Palkinto oli siitä erikoinen, että sen saajaksi valittiin
joulukuussa Saksan liittokansleri Angela Merkel, joka on työskennellyt
pitkäjänteisesti ihmisarvon ja ihmisoikeuksien puolustajana sekä naisten ja
tyttöjen puolestapuhujana. Merkel siis päätti tahon, kenelle tuo 150 000
euron palkintosumma annettiin.

Kuullessani uutisen ajattelin, että Nigerissä naisten
asema on varmaan kehno, toisin on meillä Suomessa. Täällä Pohjolassa me
olemme tasa-arvoisia, jopa niin tasa-arvoisia, että viime aikoina on alettu
puhua siitä, miten pojat pitäisi pelastaa, kun esimerkiksi
koulutusjärjestelmämme näyttää suosivan tyttöjä.

Jos nyt lähden luomaan stereotypiaa ja niputtamaan
suomalaista naista, niin ensimmäisenä nousevat mieleen vahvat Niskavuoren
naiset.

Monella meistä on muistoja isoäidistä, matriarkasta,
joka pani ruotuun, kertoi suvun tarinoita ja vaali suvun henkistä perintöä.
Tarvittaessa hän kääri hihat ja hoiti työn kuin työn.

Onko suomalainen nainen jopa niin vahva, että hänestä
tulee heikko? Hän ei halua olkapäilleen uhrin viittaa joutuessaan
altavastaajaksi. Tätä pohdin, kun törmäsin tekstiin, joka kertoi, että
Suomen perheväkivaltaluvut ovat Euroopan kärkeä.

Lähestymiskieltoja määrätään Suomessa vuosittain
parituhatta pitkäkestoisen ja vakavan väkivallan vuoksi. Perheväkivalta ei
ole täällä harvinaista ja sen uhreista suurin osa on naisia. Matriarkkakin on
varmasti joskus itkenyt, visusti piilossa ulkopuolisilta katseilta.

Entä miksi on tullut tavaksi, että uhri kantaa häpeän,
mahdollistaen samalla status quon? Joskus suurinta vahvuutta on tuoda esiin
heikkous ja haavoittuvaisuus.

Väkivallasta pitää rohkaistua puhumaan. Sitä myötä
vastuu ja häpeä voidaan sälyttää itse tekijälle, oli hän mitä sukupuolta
hyvänsä. Häpeän kantaminen ei kuulu uhrille.

Niin, naistenpäivän pointti ei ehkä olekaan juhlia
sukupuolta vaan kääntää ajatukset hetkeksi siihen, millainen maailma, Suomi
tai Urjala on nykyään naisen näkökulmasta. Katsellaan sitten
miestenpäivänä ympärillemme mieslinssien läpi. Koska vietetään
henkilönpäivää?

Heli Lehtelä
heli.lehtela@urjalansanomat.fi