Yleinen Urjalan Ylläpito

Eväitä työelämään

Pääministeri Juha Sipilä kertoi
paikallislehtien päätoimittajille tulleensa tietoiseksi ja yllättyneensä
aktiivimallista käydyn keskustelun myötä siitä, kuinka suuri osa
työttömistä oikeasti on työkyvyttömiä.

Pääministeri Juha Sipilä kertoi
paikallislehtien päätoimittajille tulleensa tietoiseksi ja yllättyneensä
aktiivimallista käydyn keskustelun myötä siitä, kuinka suuri osa
työttömistä oikeasti on työkyvyttömiä.

Eräästä
työttömyyskassasta oli kerrottu jopa 58 prosentin yli kolme kuukautta
työttömänä olleista jäsenistä olevan työkyvyttömiä tai perusteellisen
kuntoutuksen tarpeessa ennen kuin työelämään siirtyminen olisi
mahdollista.

Hallituksen on kiinnitettävä nyt huomiota siihen, millä
keinoilla tämä suuri työkyvyttömien joukko kuntoutetaan. Varmaan olisi
syytä myös pohtia, mikä työkyvyttömyyttä aiheuttaa tuossa mittakaavassa ja
voitaisiinko sitä ennaltaehkäistä.

Kuntoutushaasteen lisäksi Sipilä totesi
kohtaanto-ongelman aiheuttavan valtavan tarpeen uudelleenkoulutukselle.
Työelämän uusien vaateiden myötä Suomessa painitaan seuraavan kymmenen
vuoden ajan suuren mittakaavan uudelleenkoulutusrumban kanssa.

Pääministeri peräänkuulutti muutosta siihenkin, miten
työhön ylipäätään suhtaudutaan. Hän nosti esimerkiksi, miten kotimaisilla
marjatiloilla on suuri työvoimatarve juuri koulujen lomasesongin aikaan.

Työt eivät näytä kelpaavan läheskään kaikille
nuorille, vaikka alan palkat saattavat yllättää positiivisesti ja kesän
aikana olisi mahdollista kartuttaa mukavasti tilipussia.

Tässä lehdessä kerromme Urjalassa ensimmäistä kertaa
järjestettävästä, nuorille suunnatusta kesätyöinfosta. Tapahtuman on
tarkoitus yhyttää nuoret ja yrittäjät yhteen ja sitä myötä helpottaa
ensimmäisten työpaikkojen hakua.

Kesätyöinfoa koordinoiva Urjalan kunnan nuorisoneuvoja
Tiina Juutilainen kertoo kesätyön olevan monelle nuorelle tärkeä itsetunnon
kohottaja. Sen kautta voi näyttää omaa osaamistaan toisella tavalla kuin
koulumenestyksen kautta, tekemällä. Auttamalla nuoria työnhaussa varmasti
ehkäistään myös syrjäytymistä.

Monesti kesätöitä saadaan suhteilla ja eräs
kesätyöinfon tavoite on antaa kaikille nuorille tasapuolisesti eväitä
työelämän alkupuolelle paitsi tuomalla kootusti esiin avoimia työpaikkoja,
niin myös kertomalla työelämän pelisäännöistä, sitä koskevasta
lainsäädännöstä ja työnantajien odotuksista.

Kesätöistä voi parhaimmillaan saada palkan lisäksi
kokemuksia, jotka kannattelevat elämässä pitkälle eteenpäin. Jo pienikin
kokemus osoittaa aktiivisuutta ja saattaa antaa siivet, kuten jutussa
haastattelemillemme nuorille naisille.

Heli Lehtelä
heli.lehtela@urjalansanomat.fi

Vetovoimaa sisältömarkkinoinnilla