Viime vuoden marraskuussa Akaan kaupunginjohtaja Aki Viitasaari esitteli kaupungintalolla tämän vuoden talousarviota.
Akaan kaupunginjohtaja (muokattu 27.10.2022) Urjalan Ylläpito

Kaupunginjohtajan käsittely jakoi Akaan hallituksen

Iiro-Pekka Airola

Akaan kaupunginhallitus käsitteli perjantain kokouksessaan muistiota, jonka kaupunginjohtaja Aki Viitasaaren erottamista tai siirtämistä muihin tehtäviin varten perustettu tilapäinen valiokunta on laatinut. Kaupunginhallituksen päätös syntyi vasta äärimmäisen tiukan äänestyken jälkeen.

Päätösehdotuksena oli, että kaupunginhallitus toteaa valiokunnan selvittäneen valtuuston päätöksenteon pohjaksi kaupunginjohtaja Aki Viitasaarta kohtaan esitetyn luottamuspulan syitä tarvittavassa laajuudessa.
Hallituksen kokouksessa tehtiin vastaehdotus, jonka mukaan valiokunta ei ole selvittänyt asiaa tarvittavassa laajuudessa ja ”asia tulee palauttaa valiokunnan uudelleen valmisteltavaksi siten, että selvityksessä asia käsitellään korostuneen selvitysvastuun edellyttämällä tavalla kattavasti ja puolueettomasti”.

Kaupunginhallituksen äänestys päättyi tasan 5-5, joten puheenjohtaja Jouko Rytkösen ääni ratkaisi. Näin valiokunnan selvitys katsottiin riittäväksi, ja aloite kaupunginjohtaja Aki Viitasaaren erottamisesta etenee tämän viikon keskiviikkona kokoontuvan Akaan kaupunginvaltuuston päätettäväksi.

Äänestyksessä pohjaesitystä kannattivat Salla Bister (sd), Inka Loppi (sd), Jouko Rytkönen (kok), Susanna Saxberg (kok) ja Tuomo Smått (kok).
Muutosesityksen puolesta äänestivät Hannu Järvinen (sd), Tapio Kivistö (ps), Marita Markkula (ps), Harri Rämö (sd) ja Jukka Saari (vas).

Äänestyksen hävinnyt viisikko jätti asiassa eriävän mielipiteen, jossa muun muassa viitataan siihen, että heidän mielestään valtuustokauden aikana ei ole ollut havaittavissa ristiriitoja kaupunginhallituksen ja kaupunginjohtaja Viitasaaren välillä, eikä heidän tietoonsa ole sellaisia tuotu. He viittaavat myös Aki Viitasaaren erottamisasian ”puutteelliseen ja tarkoitushakuiseen” valmisteluun.

Aki Viitasaaren kohtalo ratkeaa lopullisesti Akaan kaupunginvaltuuston kokouksessa keskiviikkona 31. toukokuuta.