Yleinen Urjalan Ylläpito

Pääsiäisestä tulossa talvinen

Ilmatieteen
laitoksen mukaan tavanomaista kylmempi sää näyttäisi jatkuvan pääsiäiseen
asti. Etenkin Lappiin lähtevien autoilijoiden on otettava huomioon talviset
olosuhteet.  

Ilmatieteen laitoksen tiistaina 12. huhtikuuta laatiman
ennusteen mukaan koko maahan virtaa pohjoisesta kylmempää ilmaa. Vettä,
räntää tai lunta sataa monin paikoin.

Keskiviikkona ja sen jälkeen sateet ovat pääosin
kuurotyyppisiä ja voivat tulla etelässäkin räntänä tai lumena. Pilvisyys
on melko runsasta, mutta ajoittain aurinko voi näyttäytyä. Päivän ylin
lämpötila on pääosin 0 ja +7, maan itä- ja pohjoisosassa -5 ja +3 asteen
välillä. Yöllä lämpötila on pakkasen puolella.

Ennen liikenteeseen lähtöä kannattaa katsoa tuoreet
sääennusteet ja voimassa olevat varoitukset joko Ilmatieteen laitoksen
verkkosivuilta tai sääsovelluksesta, sillä pääsiäisen aikana voi tulla
lumipyryjä eri puolilla maata.

Pääsiäistä vietetään tänä vuonna melko myöhään.
Ilmatieteen laitoksen pitkän ajan tilastojen perusteella myöhäisen
pääsiäisen aikoihin päivälämpötilat kohoavat maan eteläosassa
tyypillisesti noin +8 asteeseen ja Lapissakin lämpötila nousee päivällä
vähän nollan yläpuolelle. Öisin lämpötilat ovat tyypillisesti etelässä
nollan vaiheilla kun taas Lapissa pakkasta on tavanomaisesti 5–10 astetta.

Lumi on huhtikuun puolen välin jälkeisinä aikoina maan
eteläosassa jo ainakin kertaalleen kadonnut. Maan itä- ja keskiosassa on lunta
tyypillisesti useampi kymmenen senttimetriä, Koillismaalla ja Lapissa yleisesti
puolen metrin molemmin puolin ja Käsivarressa yli 80 senttimetriä.

Vuosi sitten pääsiäistä vietettiin muutamaa viikkoa
aiemmin, maaliskuun lopulla. Pääsiäinen alkoi epävakaisessa säässä ja
etelässä satoi ajoittain vettä, pohjoisessa lunta. Sää poutaantui
viikonlopun aikana ja pääsiäissunnuntaina sekä -maanantaina mitattiin maan
etelä- ja keskiosassa laajalti +10 asteen lukemia, myös pohjoisessa päästiin
paikoin +5 asteeseen.