Akaan kaupunginjohtaja (muokattu 27.10.2022) Urjalan Ylläpito

Poliisi ei tutki Akaan tutkintapyyntöä

Iiro-Pekka Airola

Poliisi on tehnyt tutkimattajättämispäätöksen Akaan kaupunginjohtajan Aki Viitasaaren kokemaa häirintää koskevassa asiassa. Akaan kaupungin hallintopäällikkö Riina Kivistö kertoi saaneensa poliisilta tiedon asiasta jo puhelimitse.

Tutkintapyynnön jättämisestä päätti Akaan kaupunginhallitus toissa viikolla äänestyksen jälkeen. Kaupunginhallituksen päätöksen taustalla oli se, että asiaa tutkimaan haluttiin puolueeton taho,
koska henkilöt, joiden taholta kaupunginjohtaja on kertonut kokeneensa häirintää, ovat kaupungin luottamushenkilöitä. Poliisi ei kuitenkaan tutki asiaa, koska ei epäile siinä tapahtuneen rikosta.

Hallintopäällikkö Kivistön mukaan asian käsittely palaa nyt kaupunginhallitukseen. Todennäköisesti hallitukselle esitetään asiassa etenemistä kaupungin oman henkisen väkivallan toimintamallin pohjalta. Tämän tien kulkeminen oli myös vs. kaupunginjohtaja Briitta-Liisa Sinivuoren aiempi esitys, mutta kaupunginhallitus päätti tutkintapyynnön jättämisestä.

Akaan kaupunginhallitus kokoontuu seuraavan kerran torstaina 30.3. Valtuusto kokoontuu sitä edeltävänä päivänä 29.3. kokoukseen, jossa käsitellään näillä näkymin Aki Viitasaaren asemaa väliaikaisen valiokunnan työn pohjalta. Valiokunta asetettiin valmistelemaan kaupunginjohtaja Aki Viitasaaren irtisanomista tai siirtämistä toisiin tehtäviin.