Yleinen Urjalan Ylläpito

Kriisi on jokaiselle tuttu ilmiö arjessa

Maailma on täynnä kriisejä,
kriisipesäkkeitä ja kriisinhallintaa. Valtava määrä maapallon ihmisistä
elää kriiseistä: sodista, luonnonmullistuksista ja jokapäiväisistä
arkipäivän onnettomuuksista. Sen lisäksi jokainen ihminen kohdallaan käy
ennen pitkää suurella varmuudella läpi jonkun kriisin ja myös auttaa toista
selviämään sellaisesta.

Maailma on täynnä kriisejä,
kriisipesäkkeitä ja kriisinhallintaa. Valtava määrä maapallon ihmisistä
elää kriiseistä: sodista, luonnonmullistuksista ja jokapäiväisistä
arkipäivän onnettomuuksista. Sen lisäksi jokainen ihminen kohdallaan käy
ennen pitkää suurella varmuudella läpi jonkun kriisin ja myös auttaa toista
selviämään sellaisesta.

Viime viikolla Urjalassa oli tarjolla mielenkiintoinen
ilta, kun Suomen Punaisen Ristin kouluttaja kävi puhumassa, mitä on
odottettavissa, kun ihminen kohtaa elämässään kriisejä.

Ydinsanoma on, että kriisi ei ole sairaus, josta pitää
parantua, vaan tilanne, joka käsitellään ja josta tulee osa elettyä
elämää. Lohdullinen ajatus.

Kriisejä on monenlaisia. Jollekin havainto, että uudessa
kodissa vanhat tavarat eivät mahdu mihinkään, kun kaappitilaa on liian
vähän, aiheuttaa kriisin. Ystävä ymmärtää, että kyse ei oikeastaan ole
niistä mihinkään mahtumattomista tavaroista, vaan jonkinlaiseen kaaokseen
ajautuneesta elämäntilanteesta, jossa tarvitaan kuuntelijaa ja omaa pohdintaa,
miten nykyelämään kuulumattomista rojuista voisi päästä eroon tuntematta
syyllisyyttä.

Toisessa päässä kriisijanalla ovat mullistukset, jotka
saattavat äkillisesti sekoittaa elämän pitkäksi aikaa. Viikonvaihteessa
kaksi nuorta kuoli liikenneonnettomuudessa, johon he olivat syyttömiä. Kolmas
henkilö oli päättänyt muuttaa elämänsä ja veti mukaan kaksi elämänsä
alussa olevaa ihmistä kohtalokkain seurauksin.

Äkillinen kuolema tai vakava sairaus ei koskaan ole vain
sen yhden ihmisen asia tai edes perheen asia. Kriisitilanne on kuin veteen
heitetty kivi, joka muodostaa laajenevia ympyröitä, jotka katoavat pois vasta
ajan myötä.

Kriiseissä tarvitaan toisia ihmisiä, jotka pystyvät
kestämään niiden keskipisteeseen joutuneiden, joskus hyvin omalaatuisenkin
käyttäytymisen ja näkemään sen taakse.
Ketään ei elämän
käännekohdassa auta tokaisu, että jos nyt vain ottaisit itseäsi niskasta
kiinni ja ryhdistäytyisit. Lakkaisit itkemästä ja suremasta.

Ammatti-ihmisen ohje on hyvä: toisen pitää antaa tuntea
omat tunteensa ja surra surunsa, vaikka se toisesta ihmisestä tuntuisi kuinka
raskaalta tahansa.

Kaikella on aikansa ja paikkansa. Jokainen voi joskus
tarvita toisen olkapäätä vaikka vain ollakseen hiljaa toisen vieressä ilman
pakkoa selittää, miltä kohdalle tullut mullistus juuri nyt tuntuu.

Minna Mäkelä
minna.makela@urjalansanomat.fi