Akaan kaupunginjohtaja (muokattu 27.10.2022) Urjalan Ylläpito

13 valtuutetulta aloite kaupunginjohtajan irtisanomiseksi

Minna Mäkelä

13 Akaan kaupunginvaltuutettua on jättänyt perjantaina aloitteen, joka koskee kaupunginjohtaja Aki Viitasaaren irtisanomista tai siirtämistä toisiin tehtäviin. Aloitteessa todetaan, että valtuuston on asetettava tilapäinen valiokunta valmistelemaan irtisanomista tai muihin tehtäviin siirtämistä.

Kuntalain 25 §:n mukaan valtuusto voi irtisanoa kunnanjohtajan tai siirtää hänet muihin tehtäviin, jos hän on menettänyt valtuuston luottamuksen. Valtuutettujen tekemässä aloitteessa todetaan, että ”kaupunginvaltuusto on mahdollisesti menettänyt luottamuksensa kaupunginjohtajaan”.

Aloitteen ovat allekirjoittaneet Juhani Salin, Tuomo Smått, Mika Pajasmaa, Vesa Liehu, Henna Rantanen, Jukka Salminen, Henri Palm, Susanna Saxberg, Mika Setälä, Saila Kallioinen, Harri Rantala, Mirva Ritari sekä Heli Piirainen.

Asiaa käsitellään huomenna tiistaina pidettävässä kaupunginhallituksen kokouksessa. Kaupunginvaltuustossa asia on keskiviikkona 22. helmikuuta.

Kaupunginjohtajan irtisanomiseen vaaditaan, että sitä kannattaa kaksi kolmasosaa kaikista valtuutetuista. Päätös voidaan panna heti täytäntöön, ja kaupunginjohtaja vapauttaa samalla tehtäviensä hoidosta.

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jouko Rytkönen ei maanantaina kommentoinut syntynyttä tilannetta.