Viime sunnuntaina vietettiin helluntaita ja kaatuneiden muistopäivää. Ensimmäinen on kristillinen kirkkopyhä Pyhän Hengen vuodattamisen ja kristillisen kirkon perustamisen muistoksi, jälkimmäinen Suomessa vuonna 1940 aloitettu perinne, jonka perustan asetti marsalkka Mannerheim ylipäällikön päiväkäskyssään. Hän määräsi talvisodan päättymisen jälkeen että toukokuun kolmatta sunnuntaita vietetään ”nyt päättyneessä sodassa kaatuneiden sankarivainajien sekä myös kaikkien murroskautena vuonna 1918 molemmin puolin vakaumuksensa puolesta henkensä uhranneitten yhteisenä uskonnollisena muistopäivänä”. Mannerheim halusi uuden, kaikkia kaatuneita kunnioittavan juhlan yhdistävän maata puolustavia joukkoja ja koko kansaa.
Kirkkoherra Timo Kumpunen puhui helluntain saarnassaan seurakunnalle raskaan sota-ajan yhteisyyden kokemuksista, jotka olivat usein surun täyttämiä. Hetkeä myöhemmin sankarihaudalla kunnanjohtaja Hannu Maijala muistutti miten sankarihaudat ovat merkki siitä yhtenäisyydestä ja keskinäisestä kunnioituksesta, johon nojaten suomalaiset toivat aina sotakentälle kaatuneet toverinsa kotikirkon multiin. Pakosta rintamalle jääneitä sotilaita on näihin asti etsitty ja tuotu kotiin, Urjalan sankarihautaan siunattiin viimeksi vuonna 2011 Väinö Nurmi. ”Suomalainen saattoi luottaa siihen, että kaveria ei jätetä. Väinöäkään ei jätetty.”
Suomalaisia viimeisimmissä sodissamme, sekä niitä seuranneessa raskaassa jälleenrakentamisessa yhdistänyt henki on hämmästyttänyt jälkipolvia. Tarpeeksi kovan edessä tartutaan entisen vihamiehenkin käteen, sitä ei helppoa elämää elänyt ymmärrä. Yksituumaisuudelle, yhteisen hyvän korostamiselle ja aidolle yhteisöllisyydelle on koko ajan enemmän tilausta kun itsekkyys ja yksilön etu on tullut kaikessa keskiöön. Tämän ajan kansallisia ja paikallisia haasteita ei voi verrata sodan kauhuihin, mutta toisaalta meiltä kysytään yhteisöllisyyttä kohdata ja ottaa vastaan toisaalta sotaa pakenevia lähimmäisiä. Jos sitten samalla seurakunnan maalliset haasteet etsivät ratkaisua, siinäkin kutsutaan sen jäseniä yhdessä löytämään vastauksia.
Juhlapuheet voivat usein tuntua ulkokultaisilta ja todellisuudesta irrallisilta, joskus ne tiivistävät omalla hetkellään todella paljon. Sankariristi puhuu väkevää sanomaansa joka hetki. Sitä voi, ja kannattaa käydä koska tahansa kuulemassa ja miettimässä, muulloinkin kuin toukokuun kolmantena sunnuntaina.
Olli Ristimäki
olli.ristimaki@urjalansanomat.fi
