Postinjakelu (muokattu 5.12.2022) Urjalan Ylläpito

Urjalassa ei jaettu tänään postia – huomisestakaan ei takeita

’Postit jäävät tänään jakamatta Urjalassa. Taustalla ovat postialan työehtosopimusneuvottelut.

Posti lähetti aamulla kotiin kaikki työntekijänsä Urjalan toimipisteestä, koska nämä kieltäytyivät perehdyttämästä vuokratyöntekijöitä. Postin ohjauskeskuksen johtaja Jarmo Ainasoja kertoo, että työnantaja on tulkinnut työntekijöiden osallistuneen laittomaan työtaisteluun, jolloin työnantajalla on oikeus poistaa heidät työpaikalta.

– Työsulusta ei ole kyse, hän painottaa.

Posti- ja logistiikka-alan unionin Forssan osaston mukaan työntekijät ilmoittivat hoitavansa kaikki muut työtehtävänsä. Vanhusten ateriat, jotka kuuluvat postin jaettavaksi, on työpaikalta poistamisesta huolimatta toimitettu tänäänkin perille.

Jarmo Ainasojan mukaan vuokratyöntekijöiden käyttäminen liittyy normaaliin kausivaihteluun.

– Tilapäistyövoimaa tarvitaan, kun volyymeissä on heilahtelua tai aina kun on häiriö.

Ainasoja toivoo, että posti saadaan jaettua huomenna, mutta hän ei voi antaa siitä takeita.