Arkipyhiä vastaan puhuu paitsi tehokkuuden oletettu maksimointi, myös se, että yhä harvempi suomalainen enää pohtii pyhävapaalla ollessaan päivän kristillistä merkitystä. Miksi olla pyhäpäivänä vapaalla, jos se ei mitään enää merkitse?

Tässä tilanteessa on suorastaan elähdyttävää, että ennen vanhaan vuoden vaihtumista ja sadonkorjuuta juhlistanut kekri on kaivettu esiin naftaliinista ja pölyt pyyhitty. Talonpoikaiskulttuurisäätiö on julistautunut kekrin vieton palauttajaksi. Nyt markkinoidaan modernia kekriä, jonka aikana nautitaan ekologista lähiruokaa ja leikitään seuraleikkejä.

Kekrin aika on Mikkelinpäivästä pyhäinpäivään, siis koko lokakuu, mutta järjestetään kekriteeman alla tapahtumia nykyään myös syyskuussa ja vielä marraskuussakin.

Kekrin juuret ovat vanhassa eurooppalaisessa maatalouskulttuurissa. Suomessa kekriä vietettiin ennen vanhaan juuri näihin aikoihin, koska suomalaisen ajanlaskun mukaan loka-marraskuun vaihteessa alkoi uusi kalenterivuosi. Kekriä päästiin viettämään, kun kaikkinainen sato oli koottu ja pantu talteen tulevan talven varalle.

Kekriin liittyvät yhdessä syöminen ja oleminen sekä tarinointi, keppostelu ja leikit.

Mitä enemmän ihmisten elämää säädellään ja määritellään ulkopuolelta, sitä suuremmaksi kasvaa ihmisten tarve paeta säätelyä ja määrittelyä. Työnteolla pitää olla aina vastapaino, jota kukaan ei voi manipuloida. Jotakin sellaista, jota ihminen tekee vapaaehtoisesti mielellään ilman vaaraa, että tuostakin tekemisestä muodostuu taas uusi pakko.

Ihminen on syönyt aina ja tarinoinut niin kauan kuin on leiritulilla osannut puhua. Nämä ominaisuudet tuntuvat erityisen hyviltä, kun pimeä tulee talviaikaan siirtymisen jälkeen yhä aiemmin ja kylmä käy varpaisiin. On aika valmistautua tulevaan talveen ja ottaa ilo irti kaikesta mahdollisesta hauskasta ja huvista, jota vain keksimme järjestää.

Minna Mäkelä
minna.makela@urjalansanomat.fi