Yleinen Urjalan Ylläpito

Muissa maailmoissa ihan itsekseen

Nuori nainen ajaa mopoautolla. Poppikone soi niin, että rytke kuuluu ulos saakka. Vieressä pelkääjän paikalla kikattaa toinen samanlainen nuori nainen. On epäselvää, kikattavatko tytöt toisilleen vai jollekin hassulle älypuhelimessa, sillä molemmilla on sellainen kädessä.

Nuori nainen ajaa mopoautolla. Poppikone soi niin, että rytke kuuluu ulos saakka. Vieressä pelkääjän paikalla kikattaa toinen samanlainen nuori nainen. On epäselvää, kikattavatko tytöt toisilleen vai jollekin hassulle älypuhelimessa, sillä molemmilla on sellainen kädessä.

Kolme miestä, ehkä parikymppisiä, kävelee notkuvin polvin yli tien. Tulevat sanalla sanoen puskasta, sillä suojatie on edempänä noin 50 metrin päässä. Kenenkään pää ei ajovaloissa käänny. On lokakuun ilta, pimeää jo. Kaikilla kolmella on kädessä älypuhelin, jota jokainen tuijottaa tiiviisti kavereista saati lyhyen matkan päässä samaan aikaan jarruttavasta autosta piittaamatta. Tieosuudella on 50 kilometrin rajoitus, onneksi kuljettaja ei ollut ehtinyt kiihdyttää alamäkeen.

Pyöräilijä ajaa verkkaan ja kaartaa kohti suojatietä. Nuori nainen ei viitsi tulla pyörän päältä pois, vaan jatkaa täydellisen valottomalla ja vailla heijastimia olevalla pyörällään ajamista, vaikka oikealta tulee auto. Hän näkyy pimeässä jotenkuten vain siksi, että hänen yllään on valkoinen takki ja valkoiset farkut.

Autoilija käy mielessään läpi vaihtoehdot muutamassa sekunnissa. Nykyisellä vauhdilla auto ja pyöräilijä ovat suojatiellä samaan aikaan. Voi käydä huonosti, vaikka vauhtia on nirkoisesti. Jos autoilija kiihdyttää, hän näyttää mieltä, mutta ehtii alta pois renkaat kirskuen.

Paras vaihtoehto on hiljentää ja päästää pyöräilijä kohteliaasti ensin, vaikka tämän olisikin kuulunut hypätä pyörän selästä pois ja taluttaa ajopelinsä suojatien yli.

Liikenteessä usein se, joka on haavoittuvin, eli jalankulkija, pyöräilijä tai mopoilija/mopoautoilija tuntuu kuvittelevan, että se kuuluisa Joku Muu väistää.

Minä tässä vain ajelen ja käveleskelen muissa maailmoissa, koska niinhän minä voin tehdä. Minä voin tuijottaa kävellessä ja ajaessa kännykkää ja minä voin kuunnella musiikkia siinä sivussa niin kovalla, että vanhana minulla on varmuudella kuulovaurio. Jos siis elän vanhaksi.

Minä ja minun elämäni ovat niin tärkeitä, että muut saavat tehdä, mitä lystäävät ja minä teen, mitä minä haluan.

Paitsi että mitä itsekkäämmin ja tyhmemmin liikenteessä toimii, sitä varmemmin se yksi kallisarvoinen elämä on kokonaan ohi. Lopullisesti tai ikävällä tavalla kolhiintunut.

Talven liukkaat ja pimeät kelit ovat jo täällä. Kannattaa varustautua oikeilla välineillä ja terveellä järjellä.

Minna Mäkelä
minna.makela@urjalansanomat.fi