Yleinen (muokattu 18.9.2020) Urjalan Ylläpito

Joogaohjaaja muutti elämänsä suuntaa

Minna Mäkelä
Joogaohjaaja Pauli Nevalainen oli nuoresta asti ehdoton persoona, joka halusi käyttää kaikkia voimavarojaan maksimaalisesti elämässä etenemiseen. Työ ja opiskelu veivät mennessään, ja päivät ja illat olivat täynnä toimintaa.

Pauli Nevalainen harrastaa 1500-luvulta peräisin olevia taistelulajeja.

 

Minna Mäkelä
Joogaohjaaja Pauli Nevalainen oli nuoresta asti ehdoton persoona, joka halusi käyttää kaikkia voimavarojaan maksimaalisesti elämässä etenemiseen. Työ ja opsikelu veivät mennessään, ja päivät ja illat olivat täynnä toimintaa.

12 vuotta sitten Nevalainen muutti Tampereelta Urjalaan. Samaan aikaan hän avioitui, ja pariskunta sai kaksi lasta.

Jatkuva puskeminen eteenpäin vaati lopulta veronsa. Nevalainen uupui täysin. Tällä hetkellä hän vielä toipuu uupumuksestaan ja oppii uusille tavoille. Työviikko on aiempaa lyhyempi, ja yhdeksi tärkeimmäksi asiaksi elämässä on noussut tyhjä aika, oleminen.

Lue lisää Urjalan Sanomista 8.10.2015