Teränen-Tirkkosen perheeseen kuuluu myös Annen mukana Urjalaan muuttanut Lilli-koira, joka melkein kuurona reagoi ihmetellen vain vauvan itkuun.
Urjalan vauvat (muokattu 7.12.2022) Urjalan Ylläpito

Vuoden ensimmäinen syntyi Halkivahaan

Minna Mäkelä

Urjalan tämän vuoden ensimmäinen vauva tuhisee Halkivahassa. Pieni tyttö on Anne Teräsen ja Ville Tirkkosen esikoinen, joka tuli maailmaan Tampereella 8. tammikuuta.

Liviaksi kutsuttavan tytön vanhemmat kertovat, että he ajelivat Tampereelle ensimmäisen kerran keskiviikkona 7. tammikuuta, mutta iltapäivällä he ajelivat takaisin Halkivahaan.

– Olisin saanut jäädä sairaalaan jo silloin, jos olisin halunnut, mutta tulimme kotiin. Ehdimme olla kotona kuutisen tuntia, kun lähdimme illalla takaisin. Vauva syntyi 12 tuntia myöhemmin, kertoo Anne.

Ville sanoo, että lapsen ensimmäisen parkaisun kuuleminen oli sanoinkuvaamaton tunne, joka veti olon veteläksi.

Livian vanhemmat vahvistavat sen, minkä satunnainen vieraskin näkee.

– Hän on hyvin rauhallinen. Huutaa tietysti nälkää ja märkää vaippaa, mutta muuten on hyväntahtoinen. Hän nukkuu öisin pisimmillään jo kolme tuntia yhteen menoon.

Lue lisää 22.1.2015 lehdestä