Urjalan Ylläpito

Suomenlammaspässi Viskaali

Minä olen Lihasulan Viskaali, kymmenvuotias suomenlammaspässi. Moni on minut ohi ajaessaan kuulemma huomannutkin. Se ei olekaan mikään ihme, sillä olenhan varsin kookas yksilö: kansallisessa geenivaraohjelmassakin työskennellyt, sukuni suoraviivaisten ominaispiirteiden kantaja.
Asun eläkepäiviäni Hakkilassa ja vartioin kotitilani pihaa, navettatarhaa sekä lähipeltoja. Seurueeseeni kuuluva uuhikatras puolestaan asustelee karitsoineen navetassa, ja sinne minulla ei kuulemma ole nyt mitään asiaa. Järjestely ei oikeastaan haittaa lainkaan, sillä minulla on oma paikkani heinäladossa, josta puolestaan on suora näkö-, kuulo- ja hajuyhteys navettaan.
Korkean ikäni salaisuus lienee kiinnostus jokapäiväisiin tapahtumiin sekä yrttikasveihin. Varsinkin kuluvana syksynä on pitkään ollut mahdollista löytää ihania makuja pelloilta ja pientareilta. Näillä retkilläni en ole ollut karkuteillä, vaikka vapaana kuljenkin. Asfalttitielle en halua mennä. Pakkasten tullen kasvit kuitenkin lakastuvat ja reipaskin pässi jää mieluummin katon alle. Keväällä ruohon vihertyessä lähden sitten jälleen liikkeelle.
Kiitos yhteydenotoistanne ja huolenpidostanne. Varokaa vilustumista ja pukeutukaa lämpimästi.
Terveisin Viskaali
Kuva: Anu Tuomola