Alle 15-vuotias on lapsi. Lasta pitää suojella. Se on aikuisten tehtävä.
Kunpa jokainen vastuullinen aikuinen voisikin noin vain päättää suojella lasta kaikelta. Aina jotain voi, mutta vastustaja voi olla niin suuri ja ylivoimainen, että konstit loppuvat.
Some on sellainen. Somella sopii tarkoittaa kaikkia niitä väyliä, alustoja ja keinoja, joiden kautta paha maailma luikertelee netin kautta lapsen elämään.
Samaan aikaan somen vaikutuksista mielenterveyteen saadaan yhä enemmän tietoa.
MONI vanhempi tuntee avuttomuutta jo silloin, kun häntä kehotetaan seuraamaan, ”mitä se lapsi siellä netissä oikein puuhaa”. Pitää asettaa estoja ja säädellä ruutuaikaa, mutta aika yksin siinä on.
Vaan entäpä jos hyvät aikuiset ja jopa valtiot kautta maailman liittyvätkin yhteen, jolloin saadaan järeämpi vastus kasvurauhan vaarantajille?
Tämä kehitys on nyt vauhdittumassa. Valtio toisensa perään alkaa suitsia alle 15-vuotiaiden pääsyä sosiaaliseen mediaan. Australia ehti ensin ja nyt Suomi kenties seuraa muiden Pohjoismaiden perässä tilanteessa, jossa vapaaehtoiset suositukset eivät enää riitä.
Tilalle halutaan rajoituksia. Mitä ja miten, jää nähtäväksi, mutta kokoomusministerit joka tapauksessa avasivat aiheen keskustelulle.
LAPSIA pitää suojella käytännössä muilta ihmisiltä, koska some on yhtä kuin ihmiset. Verkossa ei olla liikkeellä vain hyvin aikein ja fiksuin valinnoin, vaan mukaan mahtuu ihmisluonteen koko kirjo.
Somejätit eivät myöskään ole halunneet tai pystyneet varjelemaan lapsia. Ne haluavat uusia käyttäjiä.
Pääministeri tiedotti käynnistävänsä selvitystyön ikärajan toteuttamisesta Suomessa. Toivottavasti keinoista tulee kunnon lukko eikä vain työryhmän tyhjä lausunto. Australian mallista voi olla jo kokemusta. Miten se toimii ja kuka sitä valvoo?
POLIITIKOT eivät ole ainoita, jotka ovat huolissaan verkkosisältöjen vaikutuksista kasvuikäisiin. Poliisi varoittaa suomalaisperheitä kansainvälisestä väkivaltaverkostosta The Comista koulujen kautta.
Verkosto lietsoo lapsia ja nuoria rikoksiin ja väkivaltaan painostamalla heitä somen ja pelialustojen kautta. Tavoitteena on saada uhreiksi houkutellut satuttamaan itseään, läheisiään tai sivullisia ihmisiä.
Verkoston torjuntaan tarvitaan laajaa yhteistyötä ja ymmärrystä haittojen vakavuudesta.
Harmillista on, että somessa, eli yhteydenpidossa muihin ihmisiin ja nuorilla toisiinsa, on paljon hyvääkin. Säännöt, lait ja rangaistukset laaditaan kuitenkin väärin toimivien varalle, eikä somesisältöjen suitsiminen ole poikkeus.










