Tänään juhlitaan ystävää. Henkilöä, jota ilman kenenkään ei kuuluisi tällä pallolla tallustaa, sillä ihminen tarvitsee toista. Jenkkilässä hurahdetaan Valentine’s Dayn kunniaksi oikein kunnolla. Oma juhlintamme kalpenee ehkä näyttävyydessä muulle maailmalle, mutta ei suinkaan sanomassa.
Päätimme paikallislehdessä repäistä juhlan kunniaksi, ja tehdä oikean kauniit ja rohkeat -numeron. Sivut täyttyivät vauvojen hurmaavista hymyistä, lasten rakkausraadista sekä uutisista, jotka kertovat rohkeiden pelastajien tärkeästä työstä.
Kun kävelimme päiväkodilta takaisin toimitukseen juttukeikan jälkeen, totesimme ykskantaan, että aikuiset eivät taida tietää mitään rakkaudesta. Niin mutkattomasti ja silmiin katsoen lapset puhuivat tunteistaan, joiden aitoudesta ei jäänyt epäselvyyttä. Mitä meille vanhetessa oikein tapahtuu? Milloin kadotamme kyvyn tunnistaa ja tunnustaa?
Kylmäkoskelainen Olga-tyttö niin ikään teki minuun vaikutuksen ajattelullaan. Olga tutustui Tipurin talviriehassa paloautoon, kun kysyin häneltä melko kliseisen kysymyksen: onko hän itse ajatellut, että voisi joskus olla pelastaja. Olga ei mennyt virran mukana. Vastaus kuului: En minä tiedä, mutta minusta tämä on ainakin tosi tärkeää työtä. Niinpä.
Meidän toimittajien tehtävä on katsoa maailmaa vinoon ja arvioiden, etsien totuutta. Se ei ole aina helppoa.
Tällä viikolla maan suurimmat mediat uutisoivat, että tuoreen tutkimuksen mukaan maapallon kaikki hyönteiset kuolevat sadassa vuodessa ja siitä alkaa ihmisen tuho. Keskiviikkona Suomen Luonto ehti jo puuttua asiaan. Hyönteiset eivät ole katoamassa mihinkään, mutta vähenemässä toki.
Kyllä sitä kokeneempikin toimittaja joskus menee vipuun, varsinkin kun tutkija itse kertoo tutkimuksensa tuloksista yliampuvasti. Kliseitä ja sikojen säkissä ostoa pitää varoa, myös väsyneenä ja aikataulupaineissa – ja silloin, kun taistellaan siitä, kuka saa skuupin.
Heli Lehtelä
heli.lehtela@urjalansanomat.fi
