Suven alkukiihdytys oli hidas. Vappuna oli lunta enemmän kuin jouluaattona. Hiirenkorvia sai kerrankin ihastella viikkokausia ja vielä juhannuksenakin saatiin nauttia keväisen kirkkaasta vihreästä.

Kasvukausi on edelleen viikkoja myöhässä. Normaalisti tähän aikaan pelloilla on nähty jo puimureita, nyt ei kenelläkään ole kiire puimaan vihreinä lainehtivia laihoja. Sen sijaan moni muu sato näyttää tuleentuneen yhtäaikaisesti. On käsillä sekä mustikka-, hilla- että kanttarelliaika. Eikä tämä vielä riitä, puutarhassa viinimarjat ovat kypsyneet juuri nyt. Samaan aikaan on syytä kiertää ahkerasti viljelysmaita tarkistaen, ettei pelloille ole tullut kutsumatonta vierasta, hukkakauraa. Ei muuta kuin vipinää kinttuihin! Ja tämä kaikki pitää tehdä työn tai koulun ohella, sillä lomat loppuivat jo.

Syyslukukausi tosiaan käynnistyi. Vierailu yhtenäiskouluun ohjasi aivoituksiani aikaan, jolloin kulutin itse koulunpenkkiä. Muistan kouluvuoteni vähän samanlaisina kuin tämän kesän. Vuodet tuntuivat pitkiltä kuin sateiset päivät. Kuka neropatti meni keksimään oppivelvollisuuden? Sitten, kun taival oli loppumetreillä, yhtäkkiä huomasikin kaiken ihanuuden ympärillään. Kaverit, joiden kanssa oli vuosikausia kasvanut yhteen, lähtivät kukin omille poluilleen. Opiskelemaan lähdön vuoksi oli luovuttava kodin valmiista pöydästä ja pyhällä hengellä pyörivästä pyykkikoneesta. Haikeaa oli jopa erota opettajista, joista oli vuosien kuluessa tullut luottoaikuisia, ehkä suorastaan ystäviä.

Kouluvuodet syövyttävät hyvässä ja pahassa muistijälkiä, joita ei noin vain pyyhitä. Koulukavereihin törmätessä tuntuu aina yhtä hauskalta muistella sitä, kun ala-astevuosien puolukkaretkellä opettaja eksyi metsään niin, että englannintunti vierähti onnekkaasti ohi. Vielä muistuu kirkkaasti mieleen myös se, miten liikuntatunnilla hiihdettiin talvisin, oli lunta tai ei. Ja kun ei hiihdetty,
niin pelattiin pesäpalloa. Muita lajeja ei tunnettu.

Sattui ja tapahtui. Tuolloin oli aikaa elää hetkessä ja tylsyyttäkin riitti joka päivälle. Pikkuisen hätkähdyttää tajuta, että kouluvuosien päättymisestä on kulunut jo aikuisen ihmisen ikä. Varmasti
vielä kiikkustuolissakin, kun muut ajat ovat hälvenneet muistin sopukoista tuumin, että juurihan tuo tapahtui.

Elämän keskivaiheilla tähyän eteen- ja taaksepäin todeten, että ihmisen elämässä on paljon samaa katkeraa suloisuutta kuin Suomen kesässä. Kumpikin kiitää ohi ennen kuin oikein ehdit mukaankaan. Linnamaisesti, Pohjantähti-trilogian ykkösosan päätössanoja mukaellen: ”Suomen suvi on kaunis. Mutta lyhyt.”

Heli Lehtelä
Heli.Lehtela@urjalansanomat.fi