Evakot kokoilivat vähiä tavaroitaan Erkki ja Anne Ristimäen pihassa matkaa jatkaakseen. Takana on ensimmäinen taukopaikka reilun kuuden kilometrin taipaleella, joka lähti liikkeelle kunnantalolta.
evakkovaellus, Urjalan Karjalaseura (muokattu 1.12.2022) Urjalan Ylläpito

Evakkovaellus täytti Urjalan jo toistamiseen

Minna Mäkelä

Urjalan Karjalaseura vietti lauantaina 70-vuotista taivaltaan järjestämällä pitäjässä jo toistamiseen evakkovaelluksen, jolla oli pituutta runsaat kuusi kilometriä. Järjestäjän mukaan paikalla oli parhaimmillaan liki 400 ihmistä.

Päivä oli täynnä ohjelmaa aina iltapäivän hartauteen saakka, mutta monesta suusta kuului, miten kaikkein tärkeintä on kuitenkin tavata niitä ihmisiä, joilla on samanlainen historia kuin itsellä.

10-vuotias Iida Jalava oli matkalla mukana isovanhempiensa kanssa. Iida oli tullut Urjalaan Vaasasta saakka ja mukana hän oli evakkotaipaleella ensimmäistä kertaa, vaikka on aivan pienestä saakka tottunut vierailemaan esi-isiensä mailla Karjalassa.

Mukana Iidalla oli häkissä kaksi kukkoa, jotka oli onnistuttu saamaan mukaan, kun kaikki kanat olivat lähtötohinassa lehahtaneet tiehensä.


Lue lisää Urjalan Sanomista 14.7.2016