Urjalan Sanomat uutisoi viime vuoden maaliskuussa, että kulttuurisäätiön lupaus uudesta uunista pelasti lasikoulun. Nyt säätiö ottaa kontolleen kylän kulttuurihistoriallisesti arvokkaat kiinteistöt. Kuvassa opiskelija Miia Lötjönen.
Nuutajärven Lasikylän kulttuurisäätiö (muokattu 5.12.2022) Urjalan Ylläpito

Nuutajärven lasikylä kulttuurisäätiölle

Urjalan Sanomat

Nuutajärven lasikylän vanha lasihytti ja siihen liittyvä tehdasalue kulttuurihistoriallisesti arvokkaine rakennuksineen siirtyvät helmikuun alusta Fiskars Finland Oy:n ja Nuutajärven Lasikylän kulttuurisäätiön välisellä kaupalla säätiön omistukseen nimellistä korvausta vastaan.

Nuutajärven Lasikylän kulttuurisäätiön tavoitteena on kehittää Nuutajärven lasikylää Suomen uudistuvan taidelasin ja taidekäsityön kansainväliseksi keskukseksi.

– Keskeinen tekijä tavoitteen saavuttamiseksi on lasikoulun, lasiammattilaisten ja Aalto-yliopiston sekä luovien alojen ammattikorkeakoulujen yhteistyön edistäminen. Myös kansainvälisen opiskelijavaihdon lisääminen kuuluu lähiajan suunnitelmiin. Uusi aktiivinen kehitysvaihe luo myös edellytykset näyttely- ja matkailupalvelujen kehittämiseksi, todetaan kulttuurisäätiön tiedotteessa.

– Lasikylän toiminnan kehittäminen vaatii lähivuosina suuria taloudellisia panostuksia. Fiskars Oyj on siksi luvannut tukea Nuutajärven Lasikylän kulttuurisäätiötä myös 2016–17. Säätiö tulee lisäksi kääntymään sekä muiden yksityisten toimijoiden että julkisen vallan puoleen rahoituspohjansa vahvistamiseksi.

Nuutajärvellä toimii nykyään viisitoista taiteilijaa ja lasinpuhaltajaa sekä koulutuskuntayhtymä Tavastian lasinpuhaltajakoulu, jossa on saman verran opiskelijoita.

Lue lisää 14.1.2015 Urjalan Sanomista