digitalisaatio, pääkirjoitus (muokattu 5.12.2022) Urjalan Ylläpito

Tiedon valtaväylillä tarvitaan lukutaitoa

Minna Mäkelä

Urjalan kouluihin hankitaan lisää tabletteja ja kannettavia tietokoneita. Uusia laitteita saavat niin ala- kuin yläkoululaiset. Opettajilla on mahdollisuus hankkia sähköistä materiaalia sen sijaan, että ostaisivat oppilaita varten kirjoja.

Alkaa olla itsestään selvää, että kaikki kynnelle kykenevät hoitavat asiansa ainakin jollakin tasolla verkossa. Monissa kodeissa on tietokone tai useampia. Mutta ei välttämättä kaikissa. Siksi on tärkeää, että lapset ja nuoret saavat oppimateriaalin tarvittaessa myös paperisena versiona ilman, että siitä sen suurempaa numeroa tehdään.

1970-luvulla ovia kolkuttelivat ihan kirjaimellisesti tietosanakirjakauppiaat. Kaupan oli focusta ja factaa. Alakoulussa pidettiin tuolloin kokolailla itsestään selvänä, että kaikilla oli kotona jokin noista jättimäisistä kirjasarjoista. Ei niitä kuitenkaan kaikilla ollut. Kirjasarjat olivat kalliita ja aivan samoin kuin tietokoneiden kohdalla, tässäkin esiintyi periaatteellista vastustusta. Pitikö muka vauhdilla vanhenevaa tietoa sisältävä kirjasarja hankkia pölyttymään kirjahyllyyn. Vastaus oli selvä: ei pitänyt. Ja hyvin koulussa pärjäsi niitä ilmankin.

Tietokonettakaan ei tarvitse hankkia, sillä toistaiseksi maailmassa pärjää hyvin sitä ilmankin. Elämä kulkee kuitenkin koko ajan kiivaammin kohti aikaa, jolloin tietokonetta ja sulavaa verkkoliikkumista pidetään täysin itsestään selvänä. Joka ei toimi verkossa, on jonkinlainen kummajainen.

Verkko mahdollistaa radion tavoin nopean tiedonvälityksen. Verkossa meille näytetään maailma monelta kantilta lisäksi kuvin. Kun tiedonvyöry on niin valtava, tulee medialukutaidosta entistä arvokkaampi taito. Ihmisen pitää osata lukea ja katsoa kaikkea tietoa kriittisesti ja ymmärtää, että tietovirrassa saattaa hyvinkin olla esimerkiksi kuvia, jotka on irrotettu alkuperäisestä yhteydestään ja jotka näytetään meille kuvittamaan aivan eri tarinaa kuin alkuperäinen tarina oli.

Meitä kaikkia voidaan manipuloida ilman, että sitä itse edes huomaamme.

Nykylapset, jotka jo ennen puhumaan oppimista, osaavat laittaa itse piirretyt pyörimään, ovat oma lukunsa. Heille laitteet ovat arkipäivää, kuten ne ovat teineille ja nuorille aikuisille. Keski-ikäisillä ja vanhemmilla on enemmän opettelemista. Varmaa kuitenkin on, että jos kiinnostusta asiaan on, oppiminenkin sujuu.

Minna Mäkelä
minna.makela@urjalansanomat.fi