Yksin eletään vapaaehtoisesti, mutta myös enemmän tai vähemmän pakon sanelemina. Kumppania ja perhettä ei syystä tai toisesta vain ole.

Osa yksin elävistä ei tunne yksinäisyyttä, ja silloin yksin oleminen on tavallisesti oma valinta. Ihminen on itselleen parasta mahdollista seuraa eikä häntä haittaa, vaikka puhekaveri ei ole aina vieressä saatavilla.

Osa yksinään elelevistä kärsii yksinäisyydestä tosissaan. Yksin on paha olla, mutta kumppania tai kavereita on vaikea löytää.

Mitä kauemmin yksinäisyyden tunteen kanssa elää, sitä vaikeampi on lähteä kotoa muiden joukkoon. Kynnys tehdä asialle jotain konkreettista kasvaa. Neljän seinän sisälle on helppo linnoittautua, koska nykyelämä tarjoaa mahdollisuuden seurata maailmanmenoa kotoa poistumatta. Sosiaalisen median kautta voi pitää yhteyttä ihmisiin, vaikka ei koskaan tapaisi oikeasti ketään.

Nuorelle kotiin jääminen on erityisen vaarallista, sillä yksin kotona ei opi elämässä tarvittavia sosiaalisia taitoja. Ihmisen pitää osata puhua toisten kanssa, vaikka ei aina huvittaisikaan. Toisia pitää osata puhutella asiallisesti. Ja toisia ihmisiä pitää osata kuunnella.

Sosiaalisia taitoja vaille jääneistä nuorista kertovassa jutussa oli eräässä lehdessä puhutteleva esimerkki. Nuori oli mennyt vaatekauppaan. Myyjä oli tervehtinyt, mutta ei saanut vastausta, vaan nuori pälyili pitkin seiniä. Kun myyjä kysyi ystävällisesti, voisiko olla avuksi, nuori säntäsi ulos liikkeestä mitään puhumatta.

Ujous on oma lajinsa, mutta se ei estä kanssakäymistä. Sosiaalisten taitojen ja tietyn sosiaalisen pelisilmän puute puolestaan estävät normaalin elämän, joka voi johtaa jopa elinikäiseen yksinäisyyteen.

Neljän seinän sisältä pitää pyrkiä pois kaikin keinoin, oli ikää sitten vähän tai paljon. Vaikka yksin eläminen ei päättyisikään, yksinäisyys voi loppua ystävien löytymiseen.

Minna Mäkelä
minna.makela@urjalansanomat.fi