Sanni Weckman.
kuvataide, nuutajärvi, taidenäyttely (muokattu 4.8.2022) Urjalan Ylläpito

Taiteilevien siskosten paluu juurille

Marjo Alste

Urjalalaislähtöiset siskokset Sanni Weckman ja Tarja Ahola odottavat kuumeisesti ensi viikkoa ja ensimmäisen yhdessä järjestämiensä näyttelyiden avausta. Nuutajärvellä nähtävät näyttelyt ovat tulossa samaan tilaan Vannahalliin, joka jaetaan kahdeksi erilliseksi näyttelytilaksi.

Toistensa inspiroijat

Aholaa ja Weckmania yhdistää paitsi kiinnostus erilaisiin materiaaleihin, myös sukujuuret: taiteilijat ovat sisaruksia, ja he ovat viettäneet lapsuuttaan Urjalassa. Näyttelyt ovatkin paluu juurille, ja siksi tilaisuus on varsin merkityksellinen.

Oman mausteensa tuo se, että siskokset toteuttavat nyt ensimmäistä kertaa näyttelyjä pystyyn yhdessä ja nimenomaan Urjalassa, joka on kummallekin merkittävä paikka rakkaine ihmisineen.

– Olen alun perin lähtenyt alalle saatuani perheestä esimerkkiä: olen sisaruksista nuorin, ja Tarja toimi innoittajana lähtissään aikoinaan opiskelemaan korualaa. Sain nähdä työn käytännön puolen. Lisäksi koen saaneeni perheeltäni rohkeutta lähteä kehittämään luovuuttani eteenpäin. Kotonamme on aina ollut paljon luovaa tekemistä; muistan, kuinka äkkiä saatettiin vain raivata pöytä ja alettiin maalata housuja tekstiiliväreillä, Weckman muistelee nauraen. Ahola myötäilee siskoaan.

– Koen myös saaneeni kotoa paljon tukea, innostusta ja mallia luovaan työhön. On hienoa, että myös Sanni on uskaltautunut kehittämään luovuuttaan, hänen tekemisensä ammattimaisuus ja innostus inspiroi minuakin, Ahola hymyilee.

Luovuus ei tule ilmaiseksi

Yhteistä mieltä ollaan myös siitä, ettei luova ala ole aina helppo. Weckman tekee kuvataiteilijan työn ohella töitä Kansallisgalleriassa, Ahola taas työskentelee korumuotoilun lisäksi päätoimisesti sosiaali- ja terveysalalla hallinnon assistenttina. Naiset toteavat monen mieltävän alan helpommaksi kuin se todellisuudessa onkaan: luovuus ja käsillä tekeminen eivät ole itsestään selviä ominaisuuksia.

– Moni ajattelee, että luovilla ihmisillä käsillä tekeminen tulee helposti ja teoksia synty tuosta vain ainoastaan siksi, että on luova. Ammattilaisuus vaatii kuitenkin panostamista, ja töiden valmistaminen aikaa sekä erilaisten tekniikoiden ja kädentaitojen hallitsemista, Ahola sanoo.

Weckman on samoilla linjoilla.

– Toivoisin, ettei alaa romantisoitaisi, sillä se mielestäni mitätöi faktan, että taiteilijat tekevät töitä ollakseen hyviä asiassa, jossa moni kokee hieman virheellisesti meidän olevan vain syntymähyviä, Weckman muistuttaa.

Siskokset ovat iloisia siitä, että näyttelyiden pitäminen Nuutajärvellä onnistui poikkeusoloista huolimatta. Yhdessä työskentely on tuntunut mielekkäältä.

Näyttelyiden  ovet aukeavat yleisölle 9. kesäkuuta ja näyttelyt ovat esillä elokuun loppuun.

– Ihanaa, että kulttuuripaikat saavat avata ovensa ja kulttuurin tilanne helpottaa, Weckman iloitsee.

Lue lisää Weckmanin ja Aholan näyttelyistä ja töistä Urjalan Sanomien perinteisestä kesälehdestä 4.6.2020! Lehti ilmestyy diginä jo 3.6. klo 19 ja on ilmaiseksi kaikkien luettavissa!