Taiteen edistämiskeskus (Taike) on jakanut toiminta-avustuksia 9 605 000 euroa. Nuutajärven Lasikylän kulttuurisäätiö saa muotoilun 80 000 euron potista neljänneksen, 20 000 euroa. Yksivuotisia avustuksia jaettiin esittävien taiteiden lisäksi visuaalisiin taiteisiin, muotoiluun ja kirjallisuuteen kaikkiaan 132 yhteisölle.
Taike jakoi toiminta-avustuksia 162 yhteisölle, joista 30 sai kolmivuotisen avustuksen. Hakemuksia tuli yhteensä 285. Kolmivuotisen avustuksen hakijoita oli 62.
Päätöksiä varten Taike kuuli kuutta valtion taidetoimikuntaa. Avustukset maksetaan Veikkauksen tuotosta.