Akaan kaupunginvaltuusto käsittelee ensi vuoden talousarvion keskiviikkona 9. joulukuuta. Kaupunginjohtaja Antti Peltolan esityksessä tavoitteena on vuonna 2020 pieni ylijäämä, tarkalleen 24 800 euroa.
Ensi vuoden talousarvion toimintakulut ovat 119,7 miljoonaa euroa.
Talousarvioesityksen lähtökohtana on valtuuston hyväksymän strategian mukaisesti kaupungin kehittymisen turvaaminen suunnitelmakauden aikana. Tavoitteena on myös talouden saattaminen tasapainoon.
– Akaassa on meneillään hyvä kehitys ja talousarvioesitys tukee sitä, vaikka koronaepidemia tuo tulevien vuosien suunnitteluun suurta epävarmuutta, toteaa kaupunginjohtaja Antti Peltola tiedotteessa.
Kuten aiemmin on jo Urjalan Sanomissa kerrottu, Akaassa kuluvasta vuodesta on tulossa ylijäämäinen.
Akaassa suurin osa toimintakulujen kasvusta on ensi vuonna sosiaali- ja terveyspalveluiden kulujen kasvua.
Toinen painopistealue on kaupungin kiinteistömassan hallinnassa ja ylläpidossa, jonne esitetään vahvistusta tuleville vuosille
Taloutta tasapainotetaan vielä ensi vuonna tarpeetonta omaisuutta myymällä. Myös kaupungin omistuksessa olevien teollisuuskiinteistöjen yhtiöittämisiä esitetään jatkettavaksi.
– Tulevina vuosina keskiössä on muun muassa opettajaresurssien tehokas ja tarkoituksenmukainen käyttö, jossa huomioidaan oppilasennusteet ja kouluverkko. Jos tilikausi alkaa painua alijäämäiseksi, niin sanottu perälautaakin hahmotellaan aikanaan erikseen, Antti Peltola kertoo.
Tavoitteena elinvoiman vahvistaminen
Investoinneissa painopiste on kohteissa, jotka vahvistavat kaupungin elinvoimaa. Viialan uuden yhtenäiskoulun ja liikuntahallin lisäksi Akaa varautuu kouluverkon uudistamiseen vaiheittain myös Toijalassa.
Lisäksi yritysalueiden kuntoon laittamista jatketaan.