Vielä on kuitenkin kesää jäljellä, vaikka koululaiset ovat jo luokissaan ja aikuiset asemissaan työpaikoilla, jos sellainen on. Yhä useammalla on – ainakin tiistaina julkistettujen ely-keskusten työllisyystilastojen mukaan. Tilanne työmarkkinoilla on kokonaisuudessaan kohentunut vuoden takaiseen tilanteeseen. Työ antaa elämälle raamit, ja ihminen tuntee itsensä toivottavasti tarpeelliseksi työtä tehdessään.

Näin ei silti aina ole. Viikonvaihteessa Helsingin Sanomat uutisoi tutkimuksista, joissa huomattavan moni ihminen tunsi tekevänsä työtä, jolla ei ole mitään merkitystä tai työtä, joka jopa tekee hallaa ihmisille tavalla tai toisella vaikka täysin tarpeettomien tavaroiden valmistamisen muodossa.

Mielenkiintoista tutkimustuloksissa on, että osa ihmisistä, jotka tuntevat työnsä tarpeettomaksi, on hyvin koulutettuja, ja he myös ansaitsevat hyvin. He siis tekevät työtä, jossa heidän potentiaaliaan ei käytetä hyödyksi, vaan he istuvat joutavissa palavereissa ja pyörittelevät itsestäänselvyyksiä. Joku haastateltu kertoi tekevänsä päivän työt muutamassa tunnissa ja esittävänsä työntekoa lopun ajan. Työpaikoilla odotetaan edelleen, että ihminen istuu työpisteessään työtunnit täyteen, vaikka mitään tekemistä ei olisikaan.

Työn pitäisi antaa ainakin saman verran kuin se ottaa, jotta tasapaino elämässä säilyy. Tutkimustulokset kertovat karusti, että hienokaan titteli tai kelvollinen palkka eivät yksin riitä. Itsensä pitää tuntea tarpeelliseksi. Elämällä pitää olla tarkoitus.

Tutkimustuloksesta käsin katsottuna ei enää kannata ihmetellä niitä eläkkeelle jääneitä, jotka eivät vaikuta yhtään lannistuneilta tai uupuneilta. He päinvastoin ovat kuin eri ihmisiä verrattuna siihen, millaisia he olivat töissä ollessaan.

Vasta eläkkeellä moni alkaa tehdä niitä asioita, joita on aina halunnut tehdä ja tuntee niiden parissa olevansa tarpeellinen ja onnellinen. Työ, oli se sitten mahtavaa, kamalaa tai keskinkertaista, on vienyt aikanaan kaiken puhdin tehdä sitä, mitä todella tahtoo.

Jos työ ei suo sitä, mitä itse tarvitsee ja tilannettaan ei pysty parantamaan, pitää työn ulkopuolella nauttia asioista, jotka antavat virtaa. Eikä vain työviikkoa varten, vaan koko elämää
rikastaakseen. Sillä on sääli puurtaa ensin 40 vuotta elannon vuoksi ja huomata, että aika on kulunut vain työhön, joka ei ehkä ole antanut juuri mitään.

Uudistumisen voi aloittaa helpolla tavalla sukattoman kauden pidentämisellä. Vielä voi kävellä paljain jaloin rannalla ja nurmikolla ja läpsytellä sandaaleissa aamukahville torille.

Villasukille on aikansa, mutta sen ei tarvitse olla ihan vielä.

Minna Mäkelä
minna.makela@urjalansanomat.fi