Urjalan kirkkovaltuusto käsitteli viime viikolla ensi vuoden taloussuunnitelmat. Vuonna 2021 tuloksen arvioidaan olevan poistojen jälkeen noin 97 000 pakkasen puolella. Tulossa on luultavasti muun muassa seurakuntatalon purkaminen, jonka lasketaan maksavan noin 120 000 euroa. Ilman tätä kuluerää, seurakunnan taloustulos olisi hieman ylijäämäinen.
Verotuloja on ensi vuonna laskettu saatavan 920 000 euroa ja metsätalouden tuottoja 130 000 euroa.
Seurakunnassa uskotaan, että ensi vuonna Kirkkoriihestä päästään, joten sen aiheuttamia kuluja ei enää ensi vuoden jälkeen tarvitsisi maksaa.
Toimintoja aiotaan viilata
Uuden seurakuntatalon rakentaminen etenee. Fyysisen tilauudistuksen lisäksi seurakunnan tavoitteena on ensi vuonna luoda uusia mahdollisuuksia urjalalaisten kohtaamiseen. Jokainen työryhmä valjastetaan luomaan jokin uusi toiminto, tapahtuma tai tilaisuus. Vaihtoehtoisesti voi muokata nykyisiä toimintoja uudenlaisiksi.
Savolainen nousi kirkkoneuvostoon
Urjalan seurakunnan kirkkovaltuusto on valinnut Voitto Savolaisen paikkakunnalta pois muuttaneen Mikko Uotilan tilalle kirkkoneuvostoon. Savolainen voitti vastaehdokkaansa Ville Tirkkosen suljetussa lippuäänestyksessä selvästi äänin 11-4. Valtuusto oli paikalla täysilukuisena varsinaisten jäsentensä voimin.
Ville Tirkkosta esitti Vesa Saarinen ja Voitto Savolaista Kyllikki Lähdeniemi.
Rakennustoimikunnan jäseneksi Uotilan tilalle kirkkoneuvosto valitsi aiemmin Minerva Junnilan ja varajäseneksi Voitto Savolaisen.
Mikko Uotilan tilalle sisäiseksi tarkastajaksi on kirkkoneuvostossa valittu Mikko Ristimäki.
Kumpunen jatkamassa Kangasalla
Kirkkovaltuusto sai tiedoksi, että kirkkoherra Timo Kumpunen aikoo työskennellä ensi vuoden Kangasalla ja hänen sijaisenaan jatkaa Auni Kaipia.