Nuutajärveläisen Sanna Joutselan palkintokaappi täydentyi viikonloppuna, kun hän voitti kultaa N50-sarjan 72 kiloisissa Lopella. Suomen voimapunnerruksen järjestämät Maksimivoimapunnerruksen SM-kisat pidettiin 14. lokakuuta. Hän punnersi 80 kiloa ja teki samalla Suomen ennätyksen.
– Kansaomainen nimitys lajille on sotilaspenkkipunnerrus. Kisasuoritus tehdään jalat ilmassa eikä siinä saa olla rannesiteitä tai mitään muutakaan tukea antavia varusteita, Joutsela kertoo.
Jalkojen on oltava penkin tason yläpuolella. Se vaatiin tekijältään tasapainoa, ettei penkiltä horjahda tai putoa.
– Se mittaa yläkropan voimaa, Joutsela sanoo.
Joutselan päälaji on voimannosto. Maksimivoimapunnerrusta hän kuvailee sivulajiksi. Hänen tavoitteensa oli kuitenkin saada lajista Suomen ennätys.
Kisakausi jatkuu joulukuussa. Joutsela aikoo osallistua sekä varustepenkkipunnerruksen että klassisen voimanoston mastersien SM-kisoihin. Ne järjestää Suomen voimannostoliitto.
– Pitää vain toivoa, että pystyy treenaamaan ja pysyy ehjänä, hän sanoo.
Joutselan tavoite on saada klassisesta voimannostosta yhteistulokseksi 400 kiloa. Tulos muodostuu jalkakyykystä, penkkipunnerruksesta ja maastanostosta. Hän pitää tulosta mahdollisena, mutta sen eteen on tehtävä töitä.
Joutsela tavoittelee myös maajoukkuepaikkaa ensi vuodelle. Siihen vaaditaan SM-kisatulos. Muitakin kisoja on tulossa ja tavoitteita riittää.
– Aika näyttää, miten kaikki toteutuu, Joutsela sanoo.