Urjalan torilla saattaa kesällä törmätä keneen tahansa…
Kiitos kun luet Urjalan Sanomia!
Tämä sisältö on vain tilaajillemme. Tee tilaus, niin pystyt jatkamaan lukemista.
Urjalan torilla saattaa kesällä törmätä keneen tahansa…
Tämä sisältö on vain tilaajillemme. Tee tilaus, niin pystyt jatkamaan lukemista.
Nimettiin kesäkuussa pääministeri Petteri Orpon hallituksen työministeriksi.
Toimii kokoomuksen kansanedustajana kuudetta peräkkäistä kautta. Ensimmäisen kerran Satonen valittiin eduskuntaan Pirkanmaalta vuonna 2003. Tämän kevään eduskuntavaaleissa hän sai 6029 ääntä.
Aiemmin Satonen on toiminut muun muassa kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajana, eduskunnan toisena varapuhemiehenä, suuren valiokunnan puheenjohtajana ja Yleisradion hallintoneuvostossa.
Vammalan/Sastamalan kaupunginvaltuustossa Satonen on vaikuttanut yhtäjaksoisesti vuodesta 1997 alkaen. Lisäksi hän toimi pitkään Pirkanmaan sairaanhoitopiirin valtuustossa ja hallituksessa.
Vuonna 1966 syntynyt Satonen vietti lapsuutensa ja nuoruutensa Vammalassa. Hän on koulutukseltaan ylioppilasmerkonomi ja yhteiskuntatieteiden maisteri.
Vapaa-ajalla Satonen tunnetaan muun muassa Vammalan Lentopallon taustavaikuttajana ja englantilaisen jalkapalloseura Evertonin kannattajana. Hän pelaa tennistä, rantalentopalloa ja shakkia. Arto Satonen on myös kirjoittanut ahkerasti kolumneja ja mielipiteitä pirkanmaalaisiin paikallislehtiin.

KÄYNTI- JA POSTIOSOITE
Urjalantie 26, 31760 Urjala
TOIMISTO AVOINNA to-pe klo 9-15. Palvelemme jokaisena arkipäivänä kello 9-16 sähköpostitse, puhelimitse ja verkkopalvelussa.
PÄÄTOIMITTAJA
Pasi Salo
0400 529 165
pasi.salo@urjalansanomat.fi
OTA YHTEYTTÄ
Vaihde: 040 181 3020
ONGELMIA TILAUKSESSA?
tilaukset@urjalansanomat.fi tai
040 181 3022 kello 9-16.
Muut yhteystiedot löytyvät Yhteystiedot-sivuilta
Urjalan Sanomat on oman alueensa paikallisuuden äänitorvi. Vuodesta 1917 ilmestynyt lehti on puolueeton ja sitoutumaton paikallislehti sekä Sanomalehtien Liiton jäsen.
Paikallisia uutisia julkaistaan verkkopalvelussa viikon jokaisena päivänä. Lisäksi Urjalan Sanomien torstaisin ilmestyvä paperilehti kerää yhteen viikon parhaat uutiset, ilmiöt ja henkilötarinat.
Lehden pääasiallinen levikkialue on Urjala.
Käytämme verkkopalveluissamme evästeitä, tutustu niihin täällä.
Seuraa meitä somessa!
Keräämme Urjalan Sanomissa eväste- ja laitetunnisteita. Näiden tietojen avulla voimme tarjota sinulle parempia palveluja ja kohdennettua mainontaa. Mittaamme myös kävijämääriä ja mainontaa.
Kun hyväksyt evästeet,
Tietosuoja-sivulta löydät tietoa henkilötietojen käsittelystä. Osa Urjalan Sanomien tallentamista tunnisteista on välttämättömiä palvelujen ja sisällön tarjoamiseksi.
Voit aina muuttaa asetuksiasi ja peruuttaa suostumuksesi valitsemalla sivustoilla ”evästeasetukset”.

Toiminnalliset evästeetToiminnalliset evästeet ovat välttämättömiä verkkopalvelun toimimiseksi. Siksi nämä evästeet ovat aina käytössä. | |
"Muista minut" -eväste"Muista minut" -evästeen avulla tunnistamme sinut, kun palaat sivustollemme ja muistamme käyttäjätunnuksesi. | |
Sisältöjen analytiikkaevästeetAnalytiikkaevästeiden avulla saamme arvokasta tietoa sivuston käytöstä. Analytiikka kertoo sivuston kävijämääristä, yksittäisten sisältöjen lukijamääristä ja lukuajoista jne. | |
Mainosten raportointievästeetSivustomme toiminnasta osa rahoitetaan lehden tilausmaksulla ja osa mainostuloilla. Emme välitä henkilötietojasi eteenpäin mainostajille, mutta raportoimme heillem mainosten anonyymeja näkyvyystietoja esimerkiksi siitä, kuinka moni näki mainoksen ja kuinka moni klikkasi mainosta. |