Jovan Stankovicin ja kumppaneiden vääntö ei riittänyt enää lauantaina voittoon asti.
Futsal (muokattu 29.12.2020) Urjalan Sanomat

Akaa Futsalin ruuhkaviikko päättyi tappioon

Tähän tulee sitten paperilehden esirivi ison otsikon alle

Juha Vedenpää

Futsal-Liiga saatiin joulutauolle, kun Akaa Futsal urakoi viime viikolla jälleen kaksi peliä ja pelasi yhteensä peräti neljä ottelua yhdeksään päivään. Tuloksena oli voitto ja tappio, joiden myötä joukkue lähtee tauolle hyvissä asetelmissa sarjan viidenneltä sijalta.

Viime keskiiviikkona edessä oli vierailu Valkeakoskelle hurjavireisen Mad Maxin vieraaksi. Kuten vanha viisaus kuuluu, paikallisottelut ovat aina aivan oma maailmansa, ja niitä on hankala ennakoida. Tämä pätee myös Etelä-Pirkanmaan derbyihin. Tälläkin kertaa nähtiin kerrassaan huikeaa futsaldraamaa, jossa johtoasema vaihtui pelissä peräti kuusi kertaa. Lopulta kaikki kolme sarjapistettä matkasivat kuitenkin Akaaseen lukemin 6-8 (2-3).

Viimeisen ja ratkaisevan johtomaalin kiskaisi Jovan Stankovic vain 12 sekuntia ennen loppua, ja tästä Mad Max ei enää toipunut.  Akaa Futsal oli pitkään pinteessä, mutta ansaitsi kyllä voittonsa. Totuuden nimissä se hallitsi palloa melko suvereenisti läpi ottelun, ja rakensi peliä aivan eri tavalla kuin kotijoukkue. Mad Max ei pitkiä hyökkäyksiä saanut pelattua, vaan se tyytyi paljon pitkiin avauksiin ja purkupalloihin, ja oli tietysti myös tutun vaarallinen vastahyökkäyksissä sekä erikoistilanteissa.

Stankovic iski pelissä kolme maalia, samoin Petri Grönholm. Myös Jussi Nyström sekä Juhana Jyrkiäinen onnistuivat maaalinteossa.

KaDy liian vahva lauantaina

Akaa Futsalin hurja otteluputki saatiin päätökseen lauantaina kotoisalla Monitoimihallilla. Oli sitten otteluruuhkan peruja tai ei, kotijoukkueen huolellisuus ja keskittyminen ei riittänyt alkuunkaan. Viime vuosina suomifutsalia hallinnut jyväskyläläinen KaDy rankaisi armotta Akaan  karmeista puolustusvirheistä ja hurjasteli lopulta turhankin selvään 3-7 (1-3) -voittoon.

Avausjakso oli tasaista vääntöä. Vaikka lukemat olivat viidentoista minuutin kohdalla jo 0-3, niin pelitapahtumia lukemat eivät vastanneet. Maalin hinta oli kuitenkin todella alhainen vieraille, ja KaDy huippujoukkueena ei tietenkään armoa antanut vaan viimeisteli todella jäätävästi. Myös Akaalla oli omat paikkansa. Terävyys ei kuitenkaan riittänyt maalintekoon pelin kriittisillä hetkillä. Markus Rautiaisen komea laukaus upposi sentään tolpan juureen ja tauolle lukemissa 1-3.

Toinen jakso ei isossa kuvassa muuttanut mitään. Vaikka Akaakin pari kertaa maaliin osui, KaDy puolusti tiiviisti sekä tasakentällisin että lentävällä maalivahdilla takaa-ajoa yrittäneen kotijoukkueen. Ja edelleen, KaDy pääsi tekemään omat maalinsa Akaan pahoista virheistä. Puolustuspeli oli jo keskiviikkona Mad Maxia vastaan koetuksella, ja tällä kertaa se maksoi myös sarjapisteitä.

Akaa Futsalin päävalmentaja Stankovic veti yhteen joukkueen syyskautta.

– Tuloksellisesti syksy oli hyvä, vaikka koronan takia se olikin todella rikkonainen ja hankala. Kentän puolella meillä riittää paljon potentiaalia parantaa keväällä, ja uskon vahvasti, että meillä on jälleen täydet mahdollisuudet olla mukana mitalipeleissä, kun vaan jatkamme kovaa työntekoa.

Akaa Futsalin seuraava ottelu pelataan sunnuntaina 3.1., jolloin Akaaseen vastustajaksi saapuu GFT Espoosta. Koronarajoitusten jatkuessa nykyisenlaisena, joudutaan uusi vuosikin ainakin aloittamaan suljettujen ovien takana.

Juhana Jyrkiäinen palasi joulukuussa kentille syksyn pitkän loukkaantumisen jälkeen. Kuva: Tuukka Nyström
Vetovoimaa sisältömarkkinoinnilla