Nuorisovaltuuston puheenjohtaja Joona Paija sanoo, että Urjalassa kuntapolitiikka kiinnostaa nuoria, sillä he haluavat vaikuttaa asioihin. Urjalassa nuorten asiat ovat Paijan mielestä pääosin mukavasti.
Nuorisovaltuusto (muokattu 17.12.2020) Minna Mäkelä

Lukiossa vähemmistö tottelee maskisuositusta – Urjalan toistaiseksi hyvä koronatilanne vaikuttaa

Urjalan toistaiseksi hyvä koronatilanne vaikuttaa

Urjalan nuorisovaltuuston puheenjohtaja, Väinö Linnan lukion tokaluokkalainen Joona Paija laittaa maskin kasvoille toimitukseen tullessaan. Hän kertoo, että lukiolaiset käyttävät maskia koulussa vaihtelevasti. Vastaus tarkentavaan kysymykseen on, että vähemmistö opiskelijoista käyttää vahvasti suositeltua maskia. Maskit on hankittava itse.

17-vuotias Paija sanoo, että maski jää helposti kotiin ja Urjalassa, jossa koronaa ei toistaiseksi juuri ole tavattu muutamia tapauksia lukuun ottamatta, on helppo ajatella, että maskia ei tarvitse käyttää ja pohtia, onko siitä oikeasti hyötyä.

Vanhojen tansseja lukiossa treenataan helmikuuta varten normaalisti ja siellä erityisesti painotetaan maskin tärkeyttä.

– Käsiä pestään ja turvavälejä pidetään, mutta on siinäkin lukion sisällä vaihtelua, Paija arvioi.

Koronan lisäksi Urjalassa ovat syksyllä olleet esillä nuorten pullopommitoilailut. Paijan näkemys on, että olisi hyvä, jos Urjalassa olisi nuorisotalo, joka olisi useimmin avoinna kuin Majakka.

Mutta tässäkin on mutta. Osa nuorista on aina niitä, jotka hengaavat kylällä, eivätkä välitä ohjatusta toiminnasta. Eikä kylällä oleskelu tietenkään tarkoita, että siitä aina koituisi häiriötä.

– Jos tähän olisi ratkaisu, niin se olisi jo keksitty. Sitä paitsi Urjalassa nuoria on vähän.

Nuoret ovat saaneet aikaan muutoksia

Nuorisovaltuusto on toiminut Urjalassa muutaman vuoden. Se on järjestänyt nuorille tapahtumia ja aikoo jatkaa samalla linjalla myös ensi vuonna. Niiden lisäksi nuoret ovat päässeet maistamaan päätäntävaltaa tekemällä esityksiä nuorisovaltuustossa ja olemalla läsnä ja puheoikeutettuina muun muassa kunnanhallituksessa.

Paija sanoo, että viimeisin esitys armeijaan lähtevien maksuttomasta puolen vuoden kuntosaliavaimesta ei mennyt läpi, mutta se poiki laaja-alaisempaa valmennusta armeijaan lähteville nuorille.

– Se ei ole pelkkää Cooperin testin juoksemista, vaan siellä harjoitellaan taitoja, joista on armeijassa hyötyä.

Nuorisovaltuuston toteutuneiden ehdotusten meriittilistalla ovat Urjalassa nuorten maksuton ehkäisy, A2-kielen saaminen alakouluun, Urjalan kylttien uudistaminen ja politiikkaviikko.

– Politiikkaviikkoon osallistuttiin marraskuussa ja nuorisovaltuusto keskusteli kunnanvaltuutettujen kanssa. Ensi vuonna viikko on tarkoitus järjestää paremmin niin, että muutkin nuoret pääsevät keskustelemaan kunnan päättäjien kanssa.

Paija sanoo, että kuntapolitiikka kiinnostaa Urjalassa nuoria ja toivottavasti nuoria lähtee myös kevään kuntavaaleihin. Hän itse ei vielä sano ehdokkuuteen juuta eikä jaata.

– Olen kysellyt asiasta, mutta en tiedä ketään, joka varmasti olisi lähdössä mukaan. Kunnanvaltuuston keski-ikää olisi tietysti hyvä laskea, mutta siellä tarvitaan myös kokemusta.

Ohjaajan lähtö huolettaa

Joona Paija on vähän huolissaan, miten nuorisovaltuuston kokousten käy, kun nuoriso- ja liikuntaohjaaja Marjo Niittymäki jättää vuodenvaihteessa tehtävänsä. Uutta, vakituista työntekijää ei ole vielä näköpiirissä.

– Jos hänelle on sijainen, tämä voi toimia nuorisovaltuuston ohjaajana, mutta ellei sijaista ole, ei nuorisovaltuusto varmaankaan voi kokoontua. Seuraava kokous on sovittu tammikuulle.

Joona Paija sanoo, että nuorisovaltuuston kokoukset ovat sujuneet hyvin.

– Olen tyytyväinen kokouksiin ja niiden ilmapiiriin. Asioita saadaan ajettua eteenpäin. Nuorisovaltuusto on aktiivinen tekemään aloitteita ja ottamaan kantaa, hän kiittää.