pääkirjoitus Heli Lehtelä

Kaksinaismoralismia vaiko pakkopäätöksiä

Poikkeusaika tuo meidän pirkanmaalaistenkin eteen ilmiöitä, jotka eivät ole miellyttäviä. Kuten sen, että Tampereen yliopistollinen sairaala on määrännyt koronalle altistuneita hoitajia ja lääkäreitä töihin normaalisti. Nämä hoitajat ja lääkärit eivät siis ole saaneet karanteenin vuoksi käydä ruokakaupassa tai käyttää julkista liikennettä, mutta heidän on edellytetty tulevan töihin tavanomaiseen tapaan.

 

Asia paljastui sosiaali- ja terveysalan ammattijärjestön Tehyn tekemän kantelun myötä Tehy-lehdestä. Samoin on toimittu myös Helsingin yliopistollisen sairaalan alaisuudessa.

 

Yle uutisoi alkuviikosta, että myös Tampereen Rauhaniemen sairaalassa oli vastaavan toiminnan seurauksena tiistaihin mennessä 9 potilasta ja 14 henkilökuntaan kuuluvaa saanut koronatartunnan.

 

Selitykseksi tietysti tarjotaan sitä, että koronatilanteen kiihtyessä henkilöstöä ei ole muuten riittävästi.

 

Keväällä tilanne oli koronan suhteen kaoottinen ja kaikki voimat haalittiin kasaan. Hoitajat ja lääkärit tekivät töitä äärirajoilla ja moni määräaikainen sai kiitokseksi potkut, kun tilanne kesän tullen rauhoittui. Ollaanko nyt tosiaan siis jo yhtä pahassa tilanteessa? Onko kaikki voimat jo haalittu käyttöön? Ja tämän lisäksikö pitää edellyttää altistuneen henkilökunnan tulevan töihin? Kyllä hieman epäilen.

 

Yhtä kaikki, olemme tilanteessa, joka ei helpota ennen kuin rokotukset alkavat. Rokotteista käydään parhaillaan kiivasta keskustelua, mutta niidenkin taustalla piilee ruma kaksinaismoralismi. Koko maailman piti taistella yhdessä rintamassa koronaa vastaan, mutta nyt suuri osa vauraista länsimaista ei ole valmiita antamaan rokotetta patentitta koko maailman käyttöön. Ehkä kannattaisi, joskus itsekkyys saattaa kostautua.

 

Pääkirjoitus on julkaistu paperilehdessä 10.12.20. Lehden painoonlaiton jälkeen tilanne on muuttunut niin, että yksi Rauhaniemessä koronan saaneista potilaista on kuollut.