Kirjasto Minna Mäkelä

Kirjastossa saa viipyä vartin – riittää palauttamiseen ja lainaamiseen

Korona kurittaa taas myös kirjastoa. Urjalassa kirjastossa saa viipyä vain vartin verran. Siinä ajassa ehtii palauttaa lainat ja lainata uutta aineistoa.

Rajoitukset perustuvat Pirkanmaan alueellisen pandemiaryhmän suosituksiin, jotka annettiin jo marraskuun lopulla. Ne ovat voimassa tällä tietoa 21.12. saakka.

Kirjasto näyttelytiloineen on kuitenkin avoinna tavalliseen tapaan arkipäivisin lukuun ottamatta lehtilukusalia, joka ei avaudu nyt muuta kirjastoa aiemmin.

Lehtilukusaliin ei saa jäädä lukemaan lehtiä, mutta niitä voi lainata tavalliseen tapaan.

Kirjastonjohtaja Merja Tuovio toteaa, että tilanne on huomattavasti parempi kuin keväällä, jolloin kirjasto suljettiin koronan takia kokonaan useaksi viikoksi.

Kirjastossa toivotaan, että asiakkaat käyttävät mahdollisimman paljon lainaus- ja palautusautomaatteja ja verkkomaksamista.

Tietokoneista käytössä ovat poikkeustilanteen aikana vain pikanetti.

Kuten muissakin julkisissa tiloissa, kirjastossa pätevät yhtenäiset ohjeet: jää sairaana kotiin, muista turvavälit ja maski.