Eetu Pennanen hyökkää
Lentopallon mestaruusliiga Urjalan Sanomat

Akaa-Volley ei kohtaakaan tänään Loimaan Hurrikaania – Mestaruusliiga on pelitauolla

Harri Mattila

Akaa-Volleyn piti kohdata Hurrikaani Loimaa kotisalissaan viikonloppuna. Mestaruusliiga on kuitenkin päätetty asettaa pelitauolle 7.-21.12. väliseksi ajaksi vallitsevan koronatilanteen johdosta, ja siten myös lauantainen ottelu on siirretty.

Akaa-Volley pelasi viimeisen lentopallon Mestaruusliigaottelunsa Raision Loimua vastaan keskiviikkona 25.11. Monarilla numeroin 3–1 (26-28, 25-19,27-25,25-19).

Ottelun alussa Loimun hyökkäykset päätyivät yksi toisensa jälkeen rajojen sisäpuolelle, kun akaalaisten sivallukset puolestaan laittomiksi. 

Loimu vei ykköserää koko ajan 3-4 pisteen etumatkalla. Vaikka Akaa-Volley nousi lopussa Aatu Pölläsen onnistuneilla aloituksilla taistelemaan erävoitosta, Loimu vei pidemmän korren.

Toistakin erää Loimu johti alussa, mutta sen etumatka oli vain pinna tai pari. Vähitellen kotijoukkueen onnistui hilautua rinnalle ja ensimmäisen kerran se siirtyi johtoon 16 – 15. Noissa lukemissa Akaan Passari Markkus Keel astui merkittävään rooliin syöttöviivan takana. Pari ässääkin mahtui syöttöputkeen, josta Loimu ei enää toipunut. 

Kolmas erä alkoi kuten kaksi ensimmäistä. Vieraat johtivat koko ajan muutamalla pisteellä. Loimun kapteeni Elviss Krastins näytti esimerkkiä ja koko joukkueen itseluottamus oli huipussaan. Erä piti sisällään monia hienoja suorituksia ja hyvää taistelua. Akaa-Volley oli lopulta otteissan hieman huolellisempi. Erä ratkesi Eetu Pennasen kahteen järkevään hyökkäykseen ja Aleksi Kaatrasalon torjuntapisteeseen. 

Neljättä erää puolestaan Akaa-Volley lähti viemään alusta asti. Kapteeni Joni Mikkonen näytti esimerkkiä torjumalla Kirill Borichevin hyökkäyksen otsallaan. Ja liigan torjuntapörssin kärkenä jatkava Panu Pitkänen osoitti, miten verkkohommia hoidetaan. Mies ehti lähes joka pallon eteen. Lisäksi Markkus Keel tykitti kovalla leijasyötöllä ottelun neljännen ässänsä tilanteessa 10 – 6. Kun vielä tuli vaihtopenkiltä Nico Nurmesniemi tilanteeseen 14 – 17 ja Akaa-Volley otti miehen pahoilla aloituksilla neljä pinnaa putkeen, erän voittajasta ei jäänyt epäselvyyttä.

Tilastot osoittavat Akaa-Volleyn olleen ottelussa astetta parempi. Akaan hyökkäykset onnistuivat 48 prosenttisesti, kun Loimulla lukema oli 45. Torjuntapinnat päätyivät kotijoukkueelle 10 -8, vastaanottoprosentit 49 – 43 ja ässäsyötöt 6 – 3.