Tuulivoimakeskustelu on nostanut esiin toisen tärkeän aiheen: julkisuuslain. Kuvituskuva.
Tuulivoima (muokattu 2.12.2020) Minna Mäkelä

Tuulivoimalat valmiit tuottamaan sähköä tammikuussa 2022

Kolmen tuulivoimalan rakentaminen alkaa Urjalassa heti vuodenvaihteen jälkeen maanrakennustöillä. Sen lisäksi rakennetaan teitä, turbiinien perustukset ja sähköasema Humppilan puolelle kuntarajaa. Vielä tänä vuonna raivataan puustoa ja tehdään muita valmistelevia töitä.

Projektipäällikkö Petter Sund Ilmattaresta kertoo, että Tanskasta tilattavat turbiinit pystytetään loka-joulukuun aikana. Tuulipuisto on kokonaisuudessaan valmis vuoden 2022 tammikuun lopussa. Tuulivoimaloita on myös Humppilan puolella niin ikään kolme.

Sund kertoo, että parhaimmillaan hanke työllistää 20–30 ihmistä. Tämän verran väkeä työmaalla on maanrakennusvaiheessa, ja kun turbiinit loppuvuonna pystytetään.

Sund toteaa, että paikalliset yrittäjät ovat ottaneet yhteyttä töiden toivossa. Muun muassa puuston raivaaminen ja erilaiset rakennustyöt ovat sellaisia, joihin paikalliset ammattilaiset voivat työllistyä.

– Rakennustöiden pääurakoitsija on valittu, mutta nimeä ei ole vielä julkistettu, Sund huomauttaa.

Turbiinit tulevat Urjalaan avaimet käteen -periaatteella.

Turbiinit vastatuulessa Akaassa

Akaan kaupunginhallitus palautti täpärän äänestyksen jälkeen äänin 5-6 valmisteluun Karhunrahkan tuulivoimapuiston osayleiskaavan kaavaluonnosvaiheen valmisteluaineiston.

Palauttamista esitti Mervi Pulkkinen (kesk) ja häntä kannattivat Jaakko Leinonen (kok) ja Tapio Kivistö (ps). Pulkkinen perusteli esitystään muun muassa siksi, että kaavaselosteessa olevat asiavirheet voidaan korjata.

Äänestyksessä palauttamista kannattivat myös Hannu Järvinen (sd), Inka Loppi (sd) ja Tuija Toivonen-Perttunen (vas).

Salla Bister (sd), Hanni Joronen (vihr), Sami Rajala (kok), Harri Rämö (sd) ja Kati Kuusisto olisivat jatkaneet asian käsittelyä.

Kaavaluonnoksessa, jota Akaassa käsitellään, tarkastelussa on 12 voimalan vaihtoehto. Voimaloiden kokonaiskorkeus on enintään 300 metriä.