Jani Kuusisto avasi tänään R-kioskin oven ensimmäistä kertaa kioskin kauppiaana. Kuva: Minna Mäkelä
yrittäjyys (muokattu 2.12.2020) Marjo Alste

R-kioski saa tänään uuden yrittäjän – kauppias Jani Kuusisto palaa kotikonnuilleen

Kauppias Jani Kuusisto palaa kotikonnuilleen Urjalaan

– Innostaa ja jännittää, tunnustaa Urjalan R-kioskin uusi kauppias Jani Kuusisto ennakkotunnelmikseen.

Kuusisto avasi tänään ensimmäistä kertaa oman kioskinsa ovet asiakkailleen. Nykyisin Toijalassa asuva 25-vuotias Kuusisto on kotoisin Urjalasta – mies vietti kunnassa nuoruusvuotensa. Ammattikoulun aikaan jalat kuljettivat miehen ensin Vammalan kautta Pirkkalaan, josta mies on sittemmin muuttanut nykyiselle asuinpaikkakunnalleen.

Kuusistolla on sekä cateringalan perustutkinto että työn ohessa suoritettu esimiestutkinto. R-kauppiaaksi hän siirtyy ABC:n palveluksesta, jossa viimeisin työtehtävä oli keittiömestarina. Elokuusta saakka mies on ollut vanhempainvapaalla, joten töihin palaaminenkin maistuu.

– Hain oikeastaan jo Viialan kioskille kauppiaaksi, mutta se paikka oli ehditty jo täyttää. R-kioskilta sitten tarjottiin kioskia Urjalasta, Kuusisto kertoo.

Vastuullinen kauppias

Vaikka kioski aukesi uuden yrittäjän vetämänä tänään ensimmäistä kertaa, vietetään avajaisia vasta itsenäisyyspäiväviikonloppuna. Syykin on selvä: ensin tutustutaan asiakkaisiin.

– Haluan tutustua asiakkaisiin ensin rauhassa, jotta voin miettiä myös millaisia avajaistuotteita tarjoan. Asiakkaat ovat kuitenkin tietysti jo nyt tervetulleita asioimaan, Kuusisto hymyilee.

R-kauppiaana Kuusisto haluaa olla ennen kaikkea vastuullinen työnantaja sekä kuntalaisille helposti lähestyttävä. Itsensä lisäksi mies työllistää kaksi työntekijää.

Kuusisto pitää tärkeänä sitä, että kauppias näkyy kuntalaisille kioskin arjessa.

– Olen oman kylän poika, ja pidän sitä etuna. Urjalan kaltaisessa kunnassa on tärkeää, että kauppias on läsnä kioskilla. Ihmiset tunnistavat logon mutta on tärkeää, että myös kauppias näkyy logon takaa, Kuusisto pohtii.

Höyrymakkara sopii urjalalaiseen suuhun

Kuusisto kiittelee myös R-kioskin tukiorganisaatiota. R-kauppiaat työskentelevät kukin franchising-yrittäjinä. Konseptiin kuuluu, että jokaiselta R-kioskilta löytyy tietty sama perusvalikoima ja kioskin ilme on brändin mukainen. Halutessaan kukin kauppias saa kuitenkin lisätä valikoimiinsa juuri omalle kioskilleen sopivia tuotteita sovittuaan ensin asiasta aluepäällikkönsä kanssa.

– Tuo turvaa, kun konsernilta saa säännöt ja ohjeet, mutta saa päättää myös itse, mitä valikoimiin haluaa. Pohja on valmis, joten on helppo alkaa yrittäjäksi.

Kysymykseen, mikä olisi juuri urjalalaisille sopiva tuote, tulee vastaus nopeasti:

– Höyrymakkara ja täytetty lihapiirakka voisivat olla urjalalaisten mieleen. Tulen taistelemaan, että saisin niitä myyntiin, Kuusisto nauraa.