Veli-Pekka Weckman vastaanotti kunniakirjan tiistaisessa tilaisuudessa. Kunniakirjan luovutti Urjalan Rotaryklubin presidentti Hannu Hirvonen.
Hyvän palvelun kunniakirja, pölkinvuori (muokattu 1.8.2022) Urjalan Sanomat

Hyvän palvelun kunniakirja myönnettiin ”Pölkinvuoren peikolle”

Marjo Alste

Vuotuisen Urjalan Rotaryklubin myöntämän Hyvän palvelun kunniakirjan pokkaa tänä vuonna itselleen Pölkinvuoren kasvimaailma ja sen keulakuva Veli-Pekka Weckman. Kunniakirja myönnetään yrittäjälle, joka toiminnallaan on kerännyt kiitosta kunnan asukkailta toteuttaen samalla rotaryaatetta, joka painottaa ”palvelun asettamista itsekkyyden edelle”. Kunniakirja luovutettiin rotaryjen viikkokokouksessa tiistaina.

Taito lukea ihmisiä

Veli-Pekka Weckman on kunniakirjasta varsin otettu. Mies otti ensiaskeleet palveluammatissa jo 9-vuotiaana tuuratessaan tätinsä kyläkaupassa yksin kahdesta kolmeen tuntia viikossa. Ala onkin rakas.

Weckman kokee asiakaspalvelun tärkeäksi elementiksi yritystoiminnassa – niin asiakkaan kuin yrittäjänkin kannalta.

– Pidän ihmisten kanssa työskentelystä. En varmastikaan osaisi edes muuta kuin palveluammatissa työskentelyä, tässä työssä voin tuntea oloni omaksi itsekseni, mies kiteyttää.

Weckmanille asiakaspalvelu on kokonaisuus, jossa yhdistyvät ystävällisyys, asiakkaan huomioiminen sekä yksilöllinen suhtautuminen jokaiseen asiakkaaseen. Hyvä asiakaspalvelija vie asiakasta tämän omien tarpeiden mukaan mutta osaa myös huomata, mitä muuta kuin hakemaansa tuotetta asiakas voisi tarvita.

– Osaan mielestäni lukea hyvin ihmisiä, ja se on tärkeää. Huumori on esimerkiksi sellainen asia, jossa tulee osata lukea ihmistä, Weckman toteaa.

– Palvelualttiuden on oltava perusluonteessa, mies jatkaa.

”Kaiken A ja O”

Weckmanille tärkeää on yrityksen kehittäminen ja eteenpäin vieminen, palvelua sekin osaltaan. Asiakastoiveita tulee melko harvakseltaan, mutta ne huomioidaan aina. Eniten Weckman iloitsee saamastaan palautteesta.

– Ihmiset ovat alkaneet nähdä sen työmäärän mitä Pölkinvuoressa on tehty, ja sitä arvostetaan jo eri tavalla, mies tuumii.

Yrittäjän lisäksi Pölkinvuoressa työskentelee kausityöntekijöitä, usein myös koululaisia tai oppisopimuksella opiskelevia. Myös heille Weckman painottaa asiakaspalvelun merkitystä. Kaikkea ei tarvitse tietää, mutta tietämättömyys täytyy kyetä tunnustamaan ääneen.

– On tärkeää osata sanoa asiakkaalle, jos ei tiedä johonkin kysymykseen vastausta. Huonoin vaihtoehto on alkaa keksiä vastauksia päästään. Aina voi kysyä apua tai tarkistaa asioita verkosta – niin minäkin teen, Weckman muistuttaa.

Hyvään palveluun Weckman lukee myös vapaaehtoisen pääsymaksun. Puutarha on kaikille avoin, mutta halutessaan saa jättää maksun käynnistään. Se mahdollistaa monien, myös vähävaraisempien kävijöiden retkipäivän.

Kysyttäessä hyvän palvelun merkitystä puhelias mies hiljenee hetkeksi.

– Hyvä palvelu merkitsee niin paljon, se on kaiken A ja O yritystoiminnassa, Weckman kiteyttää.