Hallinto- ja talousjohtaja Terhi Källi pitää ensi vuoden talousnäkymiä kaikkea muuta paitsi valoisina.
talousarvio, talousarvio 2021 (muokattu 2.8.2022) Urjalan Sanomat

Urjalan kulut reippaassa kasvussa

Minna Mäkelä

Urjalan kunnan lautakunnat ovat jättäneet ensi vuoden talousarvioesityksensä perusturvalautakuntaa lukuun ottamatta. Perusturvalautakunta ei ole vielä saanut kaikkia lukuja Akaasta ja siksi esitystä ei vielä ole, vaikka luvut ovat pääosin tiedossa.

Hallinto- ja talousjohtaja Terhi Källi kiteyttää alustavat talousluvut kertomalla, että ensi vuonna kunnan kulut ovat kasvamassa 2,8 miljoonaa euroa, kun lukuja verrataan viimeiseen toteutuneeseen tilinpäätökseen, joka on viime vuodelta.

Talouden tasapainotustyöryhmän aiemmin tänä vuonna laatiman ohjelman painopiste on juuri ensi vuodessa. Kulujen kasvu tarkoittaa, että säästötyöryhmän toive vuoden 2021 nollatuloksesta on ollut tyhjä paperi jo budjetin laadinnan alkuvaiheessa.

Källi laskee, että mikäli lautakuntien esitykset toteutuisivat esitetysti, viivan alle jäisi ensi vuoden päättyessä 1,5 miljoonaa euroa miinusta. Taseessa olisi silloin alijäämää arviolta 1,2 miljoonaa euroa, kun nyt ollaan vielä noin 300 000 euroa viivan yläpuolella.

Tilanteen tekee erityisen ikäväksi se, että Urjala on Kuntaliiton viimeisimmän laskelman mukaan saamassa ensi vuonna 1,1 miljoonaa euroa enemmän verotuloja kuin Urjala vuonna 2019 lopulta sai. Kaikkiaan verotuloja olisi tulossa ensi vuonna 16,6 miljoonaa euroa.

Perusturvan kulut kasvavat eniten. Jo keväällä on tehty erikoissairaanhoidon tilaus ensi vuodelle ja sen arvo on 7,7 miljoonaa euroa, kun tänä vuonna rahaa on varattu 7,1 miljoonaa. Kasvua viime vuoteen on noin puoli miljoonaa euroa.

Tänä vuonna Urjala on varannut lastensuojeluun 950 000 euroa. Ensi vuoteen varaudutaan jo 1,3 miljoonalla eurolla.

Vanhuspalveluissa kasvua viime vuoden toteutuneisiin lukuihin on ensi vuonna arviolta 450 000 euroa.

Perusterveydenhuollon 200 000 euron kululasku näyttää näiden lukujen rinnalla laihalta lohdulta.

Lue koko juttu 15.10.2020 ilmestyneestä Urjalan Sanomista tai digilehdestä!