pääkirjoitus, Valkeakoski-opisto (muokattu 3.8.2022) Urjalan Sanomat

Tänä syksynä sitoudun harrastamaan

Marjo Alste

Muutin Pirkanmaalle viime vuoden lopulla – taakse jäivät pääkaupunkiseudun kaverit ja harrastukset. Ensitöikseni aloin uutterasti selata kotikaupungin harrastustarjontaa: jotain uutta ja mielekästä puuhaa pitäisi keksiä, sehän auttaa kotiutumaankin. Harrastuksen kautta voisi lisäksi löytyä ystäviä, joiden löytyminen aikuisiällä ja uudella asuinpaikkakunnalla voi varsin usein vaatia useamman kiven käännön.

Minulle luontevaa oli kaivella esiin paikallisen kansalaisopiston kurssitarjonta, jota selasin kiihkeästi useamman illan.

Valkeakoski-opiston kurssien ilmoittautumismäärät ovat tänä syksynä kokeneet inflaation. Rehtori Reetta Tenhola harmittelee lehden sisäsivulla osallistujakatoa, jonka myötä kursseja on jouduttu jopa perumaan – olkoonkin, että minimivaatimusta osallistujamäärästäkin on supistettu usean kurssin osalta. Korona selittänee osaltaan sen, ettei osallistujia ole. Toisaalta kysynnän ja tarjonnan lait on hyvä pitää mielessä: sosiaalisesta mediasta vakoillun keskustelun perusteella nämä eivät välttämättä kohtaa toisiaan.

Lyhyt retki Valkeakoski-opiston verkkosivuille paljasti, että valtaosalle kursseista mahtuu vielä mukaan. Mikäli katalogista ei löydy itselle sopivaa kurssia, väläyttää rehtori Tenhola mahdollisuudesta, että kuntalaiset voisivat myös itse koota ryhmiä kasaan. Opisto tuo paikalle opettajan.

Minä ilmoittauduin syksyksi kurssille, jossa opiskellaan jännityskirjoittamista. Odotan kurssia nyt jo innolla, vaikka pitkään arvuuttelinkin osallistumista. Hektisen arjen keskellä sitoutuminen kauhistutti.

Jaksanko käydä kurssilla säntillisesti joka perjantai-ilta, menevätkö rahani hukkaan, onkohan kurssilla kivaa? Kuntosalin jäsenyyden maksaa kummempia pohtimatta kuukaudesta toiseen, vaikkei salille tossujaan laahaakaan. Siellä olet yksi muista kasvottomista pinnareista, kun taas kymmenen hengen aikataulutetulla kurssilla poissaoloista pelkää leimautuvansa lintsariksi. Ja entä jos haluan keskeyttää, kehtaanko?

Harrastaminen tekee hyvää mielenterveydelle. Olen tyytyväinen ottamaani askeleeseen. Jos lopetan, niin lopetan. Ainakin olen kokeillut rohkeasti jotain aivan uutta tänä syksynä.

17.9.2020 Marjo Alste, marjo.alste@urjalansanomat.fi