Aseman koulu, sivistyslautakunta (muokattu 3.8.2022) Urjalan Sanomat

Aseman koulun laajentamisesta ollaan luopumassa

Minna Mäkelä

Urjalan tänään torstaina kokoontuva sivistyslauta saa päätettäväkseen sivistysjohtaja Juha Salon esityksen, että Aseman koulun laajennussuunnitelmista luovuttaisiin. Taustalla on lasten määrän ennustettu väheneminen. Urjalassa syntyy vuosittain parisenkymmentä lasta.

Urjalassa etsitään parhaillaan säästötoimia, ja Salon mukaan Aseman koulusta, jonka laajentamisesta on puhuttu jo vuosia, pitää viimein päättää. Suunnitelmat pantiin aikanaan jäihin, kun yhtenäiskoulun rakentamisesta päätettiin seitsemän vuotta sitten.

– Päätöksiä pitää pystyä tekemään, vaikka kuntavaalit ovat tulossa, Salo sanoo.

Vaikka laajentamisesta luovuttaisiin, pitää koulusta silti pitää hyvää huolta. Tällä hetkellä koulussa on 93 oppilasta.

– Aseman koulussa on ainekset vielä pitkäaikaiseen kouluun, Salo summaa.

Koulussa siipi, jossa ovat liikuntasali, jakelukeittiö ja yksi luokka, on alkuperäisessä kunnossa. Salo sanoo, että ainakin liikuntasalin lattia pitää jossakin vaiheessa uusia. Myös ilmanvaihto on vanhaa perua.