Elina Anttila kertoo, että korona-altistuneita on
korona-altistumiset, Koronaan sairastuneet (muokattu 3.8.2022) Urjalan Sanomat

Korona on Toijalan terveysaseman työntekijällä

Marjo Alste

Akaan kaupungin terveydenhuollon työntekijällä on todettu koronavirustartunta. Toijalan terveysasemalla työskennellyt tartunnan saanut on ollut töissä viimeksi perjantaina 4. syyskuuta, mutta ollut tuolloin oireeton. Sairastunut ei ole työskennellyt muilla terveysasemilla altistumisajankohtana.

Kaupunki sai tartunnasta tiedon tiistaina 8. syyskuuta.

– Sairastunut työntekijä on ilmoittanut tuloksesta itse heti tiedon saatuaan, kertoo Akaan johtava ylilääkäri Tiina Määttä.

Akaan perusturvajohtaja Elina Anttilan mukaan altistuneita on yhteensä yhdeksän: seitsemän terveydenhuollon työntekijää ja kaksi potilasta.

– Olemme olleet kontaktissa kaikkiin altistuneisiin ja heidät on asetettu karanteeniin, Määttä sanoo.

Sekä Määttä että Anttila korostavat, että terveydenhuolto saadaan järjestettyä, vaikka terveysaseman työntekijöitä onkin karanteenissa.

– Saamme tilanteen paikattua. Pieniä yksittäisiä muutoksia palveluissa saattaa olla, mutta niistä ilmoitetaan erikseen, Määttä lupaa.

– Kiireetön hoito joustaa, jotta saamme kiireisimmät potilaat sekä tärkeimmät palvelut hoidettua, Anttila täsmentää.