lääkärinvirka, Urjalan terveysasema (muokattu 3.8.2022) Urjalan Ylläpito

Iltapäivän terveyskeskuspäivystys palaa, lääkäriksi yksi hakija

Marjo Alste

Urjalan kahteen avoimeen lääkärin virkaan löytyi määräaikaan mennessä yksi hakija. Haku virkoihin päättyi 21. elokuuta. Akaan johtava ylilääkäri Tiina Määttä kertoo, että seuraavaksi vuorossa on haastattelu syksyn mittaan.

– Vaikkei hakijoita ollutkaan riittävästi, on syksyksi kaikkiin virkoihin sijaiset ja myös kevään sijaistilanne näyttää hyvältä, Määttä kertoo.

Hyvän sijaistilanteen myötä terveyskeskuksen iltapäiväpäivystys siirtyy takaisin Urjalaan maanantaista 7. syyskuuta alkaen. Koronan vuoksi aamupuoliskolle supistettu päivystys siis palaa takaisin normaaliin. Poikkeuksena on torstai, jolloin iltapäivän päivystys järjestetään keväiseen tapaan Toijalassa kello 12 jälkeen.

– Meillä on sen verran hyvä miehitys nyt, että pystymme avaamaan iltapäivän päivystyksen jälleen, Määttä iloitsee.

Määtän mukaan Urjalan terveysasema on pidetty työpaikka, johon tullaan mielellään sijaiseksi.

– Matka vain on haaste. Työtä tehdään mielellään, kunhan työntekijät vain saadaan tulemaan Urjalaan saakka.