Myös ilmaistapahtumiin pitää tänä vuonna hankkia lippu etukäteen.
pentinkulman päivät, väinö linna (muokattu 4.8.2022) Urjalan Ylläpito

Turvallisuus saa erityishuomiota tämän vuoden Pentinkulman päivillä

Heli Lehtelä

Vuoden 2020 Väinö Linnan 100-vuotissyntymäpäivää juhlistavat Pentinkulman päivät järjestetään tänä vuonna koronapandemian vuoksi tiivistettynä kolmeen päivään. Turvallisuusasiat huomioidaan tapahtumassa monin tavoin.

– Jokaisessa tapahtumassa huomioidaan hallituksen ja aluehallintoviraston ohjeistus, turvavälit ja hygienia. Tämän vuoksi tapahtumiimme otetaan katsojia vain rajattu määrä. Haluamme olla mukana rakentamassa vastuullista tapaa järjestää tapahtumia ja nauttia kulttuurista myös aikana, jona aiempia käytäntöjä on punnittava uudestaan, todetaan tapahtuman verkkosivuilla.

Liput pitää hankkia etukäteen

Koska turvallisuussyistä yleisömääriä joudutaan rajoittamaan, tänä vuonna myös ilmaistapahtumiin on hankittava pääsylippu etukäteen. Lippuja saa verkon kautta Lippu.fi-palvelusta ja tasarahaa vastaan Urjalan kirjastosta perjantaihin 31.7. iltapäiväkolmeen saakka. Tapahtuma ottaa varauksia ilmaislipuista vastaan myös sähköpostitse.

– Lauantain Kirjan juhla ja sunnuntain Sota, kriisi, toivo ja tulevaisuus alkavat olla lähellä täyttä, kertoo tapahtumaa luotsaava Niina Repo.

Repo toteaa Tampereen Linna -kirjan julkistuksen olevat lapsiperheille must-tapahtuma. Hän vinkkaa myös, että perjantaina Linnan juhlissa paitsi kuullaan yleisön toivomia sitaatteja Linnan teksteistä, niin tarjoutuu myös mahdollisuus päästä itse esiintymään.