Yleinen (muokattu 18.9.2020) Urjalan Ylläpito

Lapuanliike moukaroi Urjalaa 90 vuotta sitten


Väkivaltainen ja demokratianvastainen lapuanliike halusi estää kommunistien toiminnan, jota se piti maanpetoksellisena.
Moni liikkeen rikoksista kohdistui kuitenkin muihin kuin kommunisteihin. Helmikuussa 1932 Urjalan seudun lapualaisaktiivit rikkoivat
Tursankankaan sosialidemokraattisen työväenyhdistyksen talon ikkunoita ja irtaimistoa sekä sotkivat paikkoja konerasvan ja tervan sekaisella aineella.
Kuva: Työväen arkisto

Olli Koikkalainen

Kylmäkoskelainen työmies Antero Nurminen muilutettiin kesällä 1930 Huhdin työväentalolta syrjäiselle metsätaipaleelle ja pakotettiin aseella uhaten luopumaan politiikasta.

Sunnuntaina 22.6.1930 Huhdin työväentalolle on kokoontunut suuri joukko lähiseutujen työläisiä perheineen Urjalan sosialidemokraattisen työväenyhdistyksen kesäjuhlaan.

Päiväjuhlassa on muun muassa kilpailuja, torvisoittoa, yhteislaulua ja turkulaisen kansanedustajan Kustaa Perhon puhe. Illalla tanssitaan ja katsellaan näytelmää. Kesken juhlahumun paikalle saapuu Urjalan nimismies Altti Katila ja vaatii, että yhdistyksen punainen lippu on vedettävä alas salosta. Määräyksen hän on saanut puhelimitse ”tuntemattomilta miehiltä”.
Uhkana on, että miehet tulisi repimään lipun alas väkisin. Vastaavaa on tapahtunut ympäri maata. Asialla ovat oikeistoradikaalin lapuanliikkeen kannattajat, jotka kohdistavat väkivaltaisia pakkokeinojaan vasemmiston symbolien lisäksi suoraan ihmisiin. Huhdin juhlakansa ei kaipaa välikohtauksia, joten vahtimestari laskee punalipun alas ja juhlat jatkuvat.

Illalla yhdentoista aikaan työväentalon edustalle karauttaa kuitenkin autoilla viitisentoista miestä. He ovat tulleet kovistelemaan 23-vuotiasta työmies Antero Nurmista, josta on tehty ilmianto lapuanliikkeen pahamaineiselle iskujoukolle.


Urjalan Sanomissa julkaistu mainos työväenyhdistyksen kesäjuhlasta, josta
lapuanliikkeen muiluttajat kaappasivat Antero Nurmisen. Kuva: Urjalan Sanomat

Aktiivinen työväenmies

Antero Nurminen syntyi tammikuussa 1907 Kylmäkoskella Kalle ja Hilma Nurmisen työläisperheeseen. Hänen elämäänsä varjosti jo nuorena todettu keuhkovika.

Nurmisen ensimmäiset luottamustehtävät olivat sdp:n Kylmäkosken nuoriso-osastossa. 1920-luvun lopulla hän perusti myös Sivistys-nimisen opintokerhon ja alkoi saada kunnallisia luottamustoimia. Lisäksi Nurminen puuhaasi työväenyhdistystä ja ammattiosastoa Kylmäkosken Aseman kylään, joka oli kasvanut Oy Kylmäkoski Ab:n sahan ja puunjalostustehtaan ympärille. Hän työskenteli tehtaalla ja asui vanhempineen tehtaan maille rakennetussa kahden huoneen työläisasunnossa.

Teräväsanaisen nuorukaisen harrastuksiin kuului Kylmäkosken asioista raportoiminen Hämeen Kansa -lehteen. Epäonnekseen hän tuli kirjoituksillaan suututtaneeksi joukon vaikutusvaltaisia ihmisiä, joilla oli lämpimät suhteet lapuanliikkeen muiluttajaverkostoon.

Neljän miehen voimin autoon

Yhdessä työväentalon edustalle pysähtyneistä autoista istuu Kylmäkosken asemapäällikön 19-vuotias poika Vihtori Serenius, joka tunnistaa Nurmisen. Hän vinkkaa kohteen mukanaan saapuneille huhtilaisille tilallismiehille Kalle Kangasniemelle, Kalle Helinälle ja Boris Visalle sekä Toijalasta Loimaalle muuttaneelle rautatien virkamiehelle Soma Paasiolle.

Nurminen juttelee naisen nuoren kanssa juhlapaikan pihalla, kun miesjoukko lähestyy häntä. Paasio kehottaa Nurmista lähtemään mukaansa ajelulle todeten, että heillä olisi vähän asioita selvitettävänä. Nurminen yrittää päästä pälkähästä sanomalla, että hänen pitäisi ensin hakea takkinsa ja lakkinsa talon sisältä. Kun Nurminen lähtee talolle päin, Kangasniemi, Paasio ja Helinä tarttuvat häntä käsistä ja taluttavat hänet autoon. Visa avittaa kaappaajia työntämällä uhria selästä ja sulkemalla auton oven näiden perässä.

Kaappausautoa ohjaa varatuomari, pankinjohtaja Pentti Mäkelä Kokon kylästä. Helinä istuu pelkääjän paikalle, ja takapenkille Nurmisen ympärille ahtautuvat Kangasniemi ja Paasio. Pakeneminen on mahdotonta. Mäkelä suuntaa kohti Forssaa kintereillään ainakin kolme muiluttaja-autoa. Porukkaan kuuluu myös Urjalan kunnanlääkäri Uuno Einola. Monen muun tavoin hän on käynyt aiemmin illalla Kylmäkoskella etsimässä Nurmista ja kuullut hänen olevan Huhdissa.

Matkalla Forssaan seurueeseen liittyy Urjalan ja Kylmäkosken suojeluskuntapiirin aluepäällikkö, Honkolan kansakoulun entinen opettaja J.A. Lehtinen. Aktiivinen suojeluskuntalaisuus yhdistää käytännössä koko muiluttajaporukkaa.

Sanaharkkaa lehtien palstoilla

Kylmäkosken porvaripuolueet olivat menettäneet joulukuun 1928 kunnallisvaaleissa valtuuston paikkaenemmistönsä sdp:lle.

Vaikka vasemmiston kaikki valtuutetut olivat demareita eivätkä vallankumouksellisia kommunisteja, vasemmistovalta herätti pelkoja vanhoissa valtapiireissä. Etenkin Antero Nurmisen tempauksissa saattoi nähdä merkkejä piilokommunismista.

Vappuna 1929 Kylmäkosken työväenyhdistys ilmoitti erottaneensa erään jäsenensä. Tämä oli kuulunut aiemmin suojeluskuntaan, mitä yhdistyksen johto piti rikoksena työväenluokkaa kohtaan. Ilmoituksen toisena allekirjoittajana oli Nurminen. Vastaavia ilmoituksia oli totuttu näkemään lähinnä kommunisteilta.

Syksyllä 1929 Nurminen ajautui julkiseen loanheittoon kirjoitettuaan Hämeen Kansaan Kylmäkoskella järjestyshäiriöitä aiheuttaneista pirtutrokareista. Hänen mukaansa ”ne ovat pääasiassa suojeluskuntalaiset, jotka usein esiintyvät täällä [–] räyhäten ja ammuskellen.”

Toijalan Sanomat julkaisi kirjoitukseen nimettömän vastauksen. Kirjoittaja vinoili Nurmisen ulkonäölle ja väitti, että Kylmäkosken pirtukauppiaat ovat itse asiassa läheistä joukkoa Nurmiselle. Nurminen vastasi ärhäkästi toivovansa, ettei vastaaja enää ruikuttaisi hänelle eikä piiloutuisi nimimerkin taa. Viimeisen sanan sai vastaaja, joka pysytteli nimettömänä ja moitti Nurmista yksinkertaiseksi.

Kauna Nurmista kohtaan jäi kytemään.

”Henkenne ei maksa meille mitään”

Matkalla Forssaan muiluttajat tivaavat Antero Nurmiselta, onko hän kommunisti, monestiko hän on käynyt Venäjällä ja paljonko hän saa palkkaa ”ryssiltä”. Häntä haukutaan isänmaanpetturiksi, hänen lompakkonsa tutkitaan ja hänelle ehdotellaan naureskellen suojeluskuntaan liittymistä.

Nurminen myöntää olevansa rääväsuu ja taipuvainen härnäämään ihmisiä, mutta vakuuttaa olevansa sosialidemokraatti ja taistelevansa kommunismia vastaan. Muiluttajat eivät usko, koska Kylmäkoskelta on väitetty hänen osallistuneen kommunistien salaisiin puuhiin ja siksi ansaitsevan ojennuksen.

Kyyditsijät uhkaavat pakottaa Nurmisen Neuvostoliiton rajan yli. Näin on jo tehty Loimaan työväenyhdistyksen puheenjohtajalle Yrjö Mäkelälle, jota Nurmisen vieressä istuva Soma Paasio on ollut kaappaamassa kotoaan toissa yönä.

Autokaravaani seisahtuu puolenyön jälkeen Forssan Seurahuoneen pihaan. Nurmista kuljettava Pentti Mäkelän auto jatkaa sieltä matkaansa. Ajettuaan jonkin matkaa Tammelan suuntaan Mäkelän porukka kohtaa toisen auton ja lähtee seuraamaan sitä. Syrjäisellä metsätaipaleella autot pysähtyvät. Edellä kulkeneesta autosta nousee ylioppilaslakkipäinen mies, käskee Nurmisen mukaansa metsään, kaivaa esiin revolverin ja toteaa: ”Tiedättekö, ettei teidän henkenne maksa meille mitään?”

Nurminen vastaa, ettei tiedä.

Hotelliyö ja seteleitä kouraan

Revolveria kädessään heilutellen ylioppilas sättii ja syynää Nurmista vaatien tätä tunnustautumaan kommunistiksi. Hän tivaa myös, miten tämä on saanut ”noin saatanan hyvät vaatteet”. Nurminen kertoo tienaavansa siinä missä muutkin miehet tekemällä joka päivä töitä.

Kun painostus ei tehoa, kuulustelut jatkuvat koko muiluttajaporukan voimin. He tutkivat Nurmisen muistikirjan, josta ei löydy mitään raskauttavaa. Nurmista käsketään myös pitämään jokin puheistaan, mutta hän kieltäytyy sanoen, ettei koskaan opettele niitä ulkoa.
Jatkettuaan vielä jonkin aikaa uhitteluaan muiluttajat tajuavat, että ilmianto on ollut väärä; Nurminen ei ole kommunisti. He lupaavat päästää Nurmisen vapaaksi, mutta vain, jos hän vaikenee muilutuksesta ja lupaa luopua tehtävistään työväenjärjestöissä ja kunnan luottamuselimissä.

Kun Nurminen kieltäytyy tästäkin, porukka uhkaa toimittaa hänet Neuvostoliittoon suojeluskunnan jäsenkortti taskussaan. Koska tällaiselta matkalta ei olisi paluuta, Nurminen taipuu viimein ja allekirjoittaa lupauksen politiikan jättämisestä.
Järkyttynyt Nurminen saa palata autoon, ja hänet kuljetetaan Forssaan. Siellä hän kuulee yllättäen, että hänelle on maksettu yöpymistä varten huone Seurahuoneella. Vaikenemisen varmistamiseksi hänen kouraansa tungetaan vielä toistasataa markkaa ”kotimatkaa ja uutta lakkia varten”.

Nurminen vapautuu rääkkääjiltään hotellihuoneeseensa noin kello 2.30.


Lehdistö seurasi tarkasti Antero Nurmisen muilutustapauksen tutkintaa ja oikeudenkäyntiä. Lapuanliikkeelle
myötämielinen Hämeen Sanomat otsikoi käräjäoikeuden päätöksen näin huhtikuussa 1931. Kuva: Kansalliskirjasto

 

Kuinka tarina päättyy ja saavatko muiluttajat rangaistuksensa? Lue lisää Antero Nurmisen muilutustapauksen käräjistä Urjalan Sanomista torstaina 16. heinäkuuta tai digilehdestä jo tänään keskiviikkona kello 19!